Leevi

Kotimaa

Valepoliisi nappasi turistin luottokortin Helsingissä – oikea poliisi nappasi epäillyt

Julkaistu:

Japanilaisturisti joutui huijatuksi viime viikon tiistaina.
Helsingin poliisi kertoo, että turisti oli tiistaina noin kello 18.30 Korkeavuorenkadun ja Ullanlinnankadun kulmassa olevan taidemuseon edessä, kun häntä lähestyi englantia puhuva mies.

Mies kertoi olevansa italialainen turisti ja pyysi japanilaista ottamaan tästä kuvan omalla kamerallaan.

Turisti otti kuvan ja antoi kameran takaisin miehelle. Hetken kuluttua paikalle tuli toinen mies, joka kertoi englanniksi turistille olevansa poliisi ja epäili turistin tehneen huumekauppaa ensimmäisen miehen kanssa.

Seuraavaksi poliisiksi esittäytynyt mies pyysi nähdä turistin passin. Mies tutki hetken passia ja antoi sen takaisin vaatien seuraavaksi nähdäkseen turistin luottokortin.

Poliisina esiintyvä mies oli ottanut kortin haltuunsa ja kertonut tarvitsevansa myös kortin tunnuslukua huumausaine-epäilyn tutkimisen vuoksi.

Turisti kertoi pelänneensä tilanteessa, jonka vuoksi kertoi oikean tunnusluvun miehelle. Hetken vielä turistin lompakkoa tutkittuaan mies luovutti lompakon turistille ja kertoi, ettei enää epäilekään häntä mistään ja hän voisi jatkaa matkaansa. Mies poistui tämän jälkeen paikalta.

Turisti vaihtoi vielä muutaman sanan ensimmäisen miehen kanssa ja sen jälkeen tämäkin poistui paikalta. Turisti huomasi vasta myöhemmin, ettei poliisiksi esittäytynyt mies ollutkaan laittanut luottokorttia takaisin lompakkoon, kuten hän oli luullut.

Turisti kuoletti korttinsa tapahtuneen jälkeen. Poliisin esitutkinnassa ilmeni, että turistin luottokortilla oli yritetty nostaa useita eri kertoja pankkiautomaatilla rahaa, mutta yritykset epäonnistuivat.

Poliisi selvitti epäiltyjen henkilöllisyydet ja heidät otettiin kiinni seuraavana päivänä Helsinki-Vantaan lentokentältä, kun he olivat poistumassa maasta.

Poliisin mukaan vuonna 1988 ja 1980 syntyneet romanialaiset miehet tunnustivat teon. He olivat toimineet yhdessä, toinen turistin ja toinen poliisin roolissa, tarkoituksenaan anastaa turistin rahat.

Asiaa tutkittiin varkautena, maksuvälinepetoksena ja virkavallan-anastuksena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    8. 8

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää