Verneri

Kotimaa

Ilmatieteen laitos: Räntäsade mahdollinen jo lähipäivinä

Julkaistu:

Sää
Etelä-Suomeen saapuu sateita keskiviikkona, pohjoisessa koleaa.
Syksy tekee nyt virallisesti tuloaan Suomen maahan. Ensimmäinen kohde on Pohjois-Suomi, johon virtaa Jäämereltä annos kylmempää ilmaa. Lämpötilat laskevat pohjoisessa yleisesti viitisen astetta aikaisempaan verrattuna.

Etelässä päästään vielä tiistaina noin 20 asteeseen, ja aurinko paistaa paikoitellen, mutta keskiviikoksi tilanne muuttuu täysin.

– Suomea lähestyy Pohjois-Saksasta ja Tanskasta matalapaine, joka tuo mukanaan sateita. Sateessa lämpötilat jäävät enää noin 15 asteen tuntumaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Jopa yöpakkaset mahdollisia

Sää pysyy viileänä myös loppuviikosta. Lapissa elohopea laskee loppuviikosta jo hyvin koleisiin lukemiin.

– Pohjoisessa jäädään jopa alle 10 asteeseen. Oulun korkeudella ylin lämpötila on noin 15 astetta, etelässä 15–20 astetta, Nyman sanoo.

Vaikka pohjoinen kuuluu viileämpään ilmamassaan, ja pilvisyys on runsasta, jäävät sateet vähäisemmiksi kuin etelässä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo Ilta-Sanomille, että Lapissa jopa yöpakkaset ovat mahdollisia. Myös räntäsateita saattaa pohjoisessa tulla.

– Räntäsateen mahdollisuutta ei voida sulkea pois näillä lämpötiloilla, Korpela sanoo.

Räntäsateet ovat Korpelan mukaan mahdollisia lähinnä Lapin tuntureilla.

Viileä viikonloppu

Tulevana viikonloppuna maassa vallitsee kolea lännen ja pohjoisen välinen ilmavirtaus, mikä tietää syksyistä säätä varsinkin pohjoiseen. Etelässä myllää matalapaine, joka tietää sekin varsin viileää keliä.

– Johtopäätöksenä voisin sanoa, että tiedossa on aika viileä viikonloppu, Nyman tuumaa.

Korpelan mukaan viikonlopun matalapaineet saattavat tuoda Lappiin räntäsateita, koska sateet ovat alueella mahdollisia.

– Syyskuussa ei ole tavatonta, että sataa räntää, Korpela muistuttaa.

Ensi viikon alun ennuste on toistaiseksi hyvin epävarma, mutta viitteitä on siitä, että lännestä saattaa tulla ohimenevää korkeapainetta maan ylle.

– Ennusteet eroavat vielä rankasti toisistaan. Jos korkeapaine tulee, tietäisi se syksyn kuulautta ilmaan. Kesäisistä ilmamassoista ei voida enää puhua, hän summaa.

Oheisella videolla voit katsoa sääennustuksen tälle päivälle.

Ota kantaa

Menikö kesä äkkiä?

Kyllä 84% Ei 16%
Ääniä yhteensä 5328
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Puolustusministeri Mattisilta uusi varoitus Pohjois-Korealle: aseohjelman jatkamisella ”voimakkaat sotilaalliset seuraukset”

    6. 6

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Yksi Barcelonan iskusta epäillyistä saatu kiinni

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Useita kuollut terrori-iskussa Barcelonassa, yksi otettu kiinni

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Puolustusministeri Mattisilta uusi varoitus Pohjois-Korealle: aseohjelman jatkamisella ”voimakkaat sotilaalliset seuraukset”

    6. Näytä lisää