Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Rosvo tuli ikkunasta sisään kesken unien – helsinkiläisnainen kauhuherätyksestään: ”Katsoi suoraan minuun”

Helsingin Kalliossa asuva pariskunta koki karmivan herätyksen varhain sunnuntaiaamuna.
Pariskunta oli lauantai-iltana viettämässä aikaa ystäviensä luona, ja nukkumaan he menivät vasta neljän maissa aamuyöstä.

Keittiön ikkunan he jättivät auki. Se houkutteli sisään kutsumattoman vieraan.

– Yleensä otan puhelimeni yöpöydälle, mutta tällä kertaa jätin sen jostain syystä keittiöön. Menimme nukkumaan, mutta heräsin jo muutaman tunnin jälkeen siihen, että joku oli makuuhuoneessamme. Luulin ensin unenpöpperössä, että hän on mieheni poika, sillä hän käy meillä usein. Tajusin asian todellisen luonteen, kun näin miehen penkovan törkeästi makuuhuoneen lipastoamme. Sitten hän katsoi suoraan minuun päin, pariskunnan nainen muistelee.

– Kysyin, kuka sä olet, jolloin kaveri lähti karkuun. Huusin hölmönä perään vielä, että kuka sä olet ja kävelin nopeasti hänen kannoillaan, ja hän vastasi, että tyhmänäkö sä mua pidät, nainen jatkaa ja kertoo seuranneensa miestä makuuhuoneesta eteiseen.

Matkalla varas nappasi mukaansa pyykkikassin, jossa oli puhtaita vaatteita. Tähän hän oli ilmeisesti aikaisemmin kerännyt asunnosta varastamansa tavarat: molempien lompakot, naisen kaksi puhelinta, tietokoneen, miehen passin sekä kaulakorun.

Nainen kertoo, että tilanne oli ohi nopeasti.

– Ei siinä ehtinyt kummemmin reagoida. Siksi varmasti kyselinkin hölmöjä häneltä. Asuntomme on yllättävän sokkeloinen, joten varas selkeästi tiesi miten kulkea asunnossamme, nainen pohtii.

Kiipesi rakennustelineitä pitkin?

Taloyhtiössä, jossa pariskunnan asunto sijaitsee, on parhaillaan iso remontti käynnissä. Talon seinustalla on korkeita rakennustelineitä- ja portaita, jotka mahdollistavat kulun kerrosten välissä.

– Jos varkaalla on yhtään akrobaatin vikaa, niin tehtävä oli varmasti helppo. Vielä kun sisäpihalle johtava portti oli auki, niin reitti oli kuin pedattu valmiiksi, manaa pariskunnan mies.

Pariskunta on vakuuttunut siitä, että varas on tarkkaillut asuntoa jo etukäteen.

– Hän tiesi, milloin menemme nukkumaan ja osasi kulkea asunnossamme. Toiminta vaikutti suunnitellulta, eikä hetken päähänpistolta, mies pohtii.

Nainen kertoo, että varas oli varmuuden vuoksi ottanut keittiön veitsitelineestä fileerausveitsen sekä leipäveitsen. Ne hän oli laittanut ikkunan alle lattialle ilmeisesti siltä varalta, että joku yllättäisi hänet.

– Karmivaa. Ties mitä vielä pahempaa olisi voinut sattua. On loukattu ja jopa raiskattu olo, nainen kuvailee tuntemuksiaan.

– Elämäni hirvein herätys, hän jatkaa.

Nainen kertoo varkaan olleen ruumiinrakenteeltaan hoikka, vaaleahiuksinen ja iältään noin 20-vuotias suomalaismies, jolla on naisen mukaan suuret siniset silmät.

Rikoskomisario Jari Nikonen Helsingin poliisista vahvistaa, että poliisille on tullut ilmoitus sunnuntaina aamulla seitsemältä sattuneesta varkaustapauksesta, jossa varas on tullut sisälle avoimesta ikkunasta.

– Poliisin toiminta on ollut loistavaa. He olivat tekniikan poikien kanssa paikalla alta aikayksikön, pariskunnan mies kiittelee.

– Toivottavasti syyllinen saataisiin kiinni mahdollisimman pian, hän toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    10. 10

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. Näytä lisää