Mauno, Maunu

Kotimaa

Pääministeri Sipilä: ”Jos ei tuloksia synny, ukko vaihtoon”

Julkaistu:

Pääministeri Sipilän mukaan hallitukselle on tärkeää, että isot päätökset saadaan tehtyä hallituskauden alussa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) hallituksineen on ollut vallassa pian sata päivää. Sipilän mukaan hallituksen pitää saada tehtyä isot päätökset heti alkuun.

– Tämä on erittäin tärkeää. Meidän pitää saada askelmerkit isoille asioille, joita aiomme muuttaa, Sipilä sanoi haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa.

Sipilä mainitsi asioista kaksi. Hallitus esittelee huomenna kärkihankkeensa tarkemmin ja se valmistuu sadassa päivässä. Sen sijaan toinen askelmerkki, yhteiskuntasopimus, ei valmistunut ja syyskuun lopulla hallitus esittelee sille oman korvikkeensa.

– Hallitus ja minä olemme vastuussa siitä, että saamme suunnan käännettyä. Emme voi siirtää vastuuta niille, jotka eivät ole vastuussa.

– Kyllä meitä mitataan toimeenpanokyvyllä. Tämä pitää mitata tuloksilla. Jos ei tuloksia synny, ukko vaihtoon, Sipilä kertoi omista tavoitteistaan.

Sipilän mukaan hallituskauden aikana talouden kurssi pitää kääntyä, talouskasvua on löydyttävä ja uudistukset on saatava alkuun.

Sipilä vakuutti, että hallitus ei tingi leikkauksistaan.

– Miten vähenevillä resursseilla saamme saman tai enemmän, Tiedän kokemusta, että se on mahdollista.

– Leikkauksien kokonaismäärästä on mahdoton tinkiä. Emme voi jatkaa velaksi elämistä, Sipilä totesi Radio Suomessa.

Sipilä myönsi, että yhteiskuntasopimuksen kaatuminen oli hänelle pettymys.

– Kyllä tämä yhteiskuntasopimuksen kaatuminen oli henkilökohtainen pettymys. Olen sitä kahdesti yrittänyt. Nyt täytyy ottaa aloite hallitukselle, Sipilä sanoi Radio Suomessa.

Yhteiskuntasopimuksella oli tarkoitus saada aikaan viiden prosentin alennus yksikkötyökustannuksiin, ottaa kilpailukykyyn viiden prosentin hyppy.

Hallitus kokoaa syyskuun loppuun mennessä oman pakettinsa yhteiskuntasopimuksen korvikkeeksi. Sipilä on haluton kertomaan, millä keinoin hallitus aikoo alentaa työn tekemisen kuluja viisi prosenttia.

Julkisuudessa on väläytetty esimerkiksi Emu-puskureiden käyttöä, työantajamaksujen alentamista tai arkipyhistä luopumista.

– Emu-puskureita voi käyttää vain määräaikaisesti. En ole vakuuttunut, että se olisi hyvä keino. Se voi olla viiden prosentin kokonaisuudesta vain 0,4. Jos jotain maksuja alennetaan, se pitää kompensoida muualta.

– Näihin keinoihin en mene. Ne ovat vielä selvityksen alla. Kymmenkunta keinoa pyörii listalla, Sipilä tyytyi sanomaan haastattelutunnilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää