Verneri

Kotimaa

Erkki, 84, etsii lehti-ilmoituksella tyttöä yli 50 vuoden takaa – vain kuulakärkikynä jäi muistoksi

Julkaistu:

Erkki Broman tapasi Rovaniemellä vuonna 1962 ihanan tytön, mutta kadotti hänet sen jälkeen. Nyt Erkki laittoi kavereidensa yllyttämänä lehteen ilmoituksen, jossa hän etsii kadonnutta naista.
Oli vuosi 1962 ja kolmikymppinen Erkki Broman kiersi Suomea esittelemässä Datsun-autoja. Rovaniemellä hän kiinnitti huomiota yksin istuvaan tyttöön, joka ei muiden tavoin käyttänyt alkoholia, vaan joi vettä lasista.

– Pyysin häntä tanssimaan. Hän puhui erittäin asiallisesti ja nätisti. Sanoin, ettei minullakaan ole alkoholia, että kun en ole koskaan juonut, joku voi jujuttaa minua ja laittaa lasiini alkoholia, enkä edes tiedä, mitä se on, Broman muistelee.

Kun tyttö kertoi, että lähtee kohta bussilla pois Pelloon, Erkki kysyi, voisiko ajaa tytön Datsunillaan kotiin.

– Ajoin hänet sinne ja puhuimme neljä tuntia. Hän kertoi, että hänen vanhempansa olivat kuolleet, ja että hän asui sukulaistensa luona. Elämä oli kohdellut häntä näin, eikä se ollut ollut helppoa.

”Olimme kauhean kiintyneitä toisiimme”

Perillä hän antoi tytölle nimensä ja osoitteensa. Kuukauden tai kahden päästä tyttö otti yhteyttä ja kertoi, että on tulossa Helsinkiin.

– Helsingissä puhuimme koko illan ystävän luona, mutta en uskaltanut sanoa, että muutaman päivän päästä minun piti lähteä Amerikkaan opiskelemaan. Olimme kauhean voimakkaasti kiintyneitä toisiimme. Sain hänen puhelinnumeronsa ja osoitteensa, mutta eikös se paperi jossain pakkaustouhuissa kadonnut.

– Minulle jäi ainoastaan se kynä, jota hän lainasi, kun kirjoitin autossa hänen osoitteensa muistiin. Se sininen kuulakärkikynä on minulla vielä tänäkin päivänä ainoana muistona hänestä.

Myöhemmin rakastunut nuori mies yritti ottaa yhteyttä tyttöön monta kertaa, kun hän kävi esittelemässä autoja Rovaniemellä. Mutta mistään hän ei tyttöä löytänyt. Muutama vuosi myöhemmin Erkki meni naimisiin ja perusti perheen toisen naisen kanssa.

Kaverit yllyttivät laittamaan lehti-ilmoituksen

Siitä on kolme vuotta, kun Erkki jäi leskeksi. Nyt vapaana miehenä hän rohkaistui kavereidensa yllyttämänä laittamaan ilmoituksen Meän Tornionlaakso -lehteen. Ilmoitus julkaistiin lehdessä perjantaina.

– Vielä ei ole ollut menestystä. Kiinnyin häneen hyvin voimakkaasti ja kaikille kavereille puhuin, että kuinka ihminen voi jonkun noin vain kadottaa. Olen vielä tällä hetkelläkin... muistan häntä, Erkki kertoo.

Erkin muistojen mukaan tyttö oli noin 10 vuotta häntä itseään nuorempi, miellyttävän näköinen ja ennen kaikkea ihminen, johon saattoi luottaa.

– Se on minusta hirveän harvinaista tänä päivänä. Minua säväytti se, että hän oli hirveän avoin, kiltti ja antoi sellaisen kuvan, että häneen voi luottaa täysin.

Jos tyttö, jonka nimeä Erkki ei muista, joskus ottaa yhteyttä, Erkistä olisi kiva tavata.

– Olisi kiva kuulla, että miten hän otti sen, että katosin. Harmittaa, koska lupasin, että otan yhteyttä, enkä sitten ottanutkaan. En toimi niin elämässä. Jos lupaan, että otan yhteyttä, niin kyllä sitten jollakin tavalla otan.

Tunnistitko itsesi? Oletko Erkki Bromanin etsimä nainen? Tai tiedätkö jotain tapauksesta? Ota yhteyttä Ilta-Sanomiin tällä lomakkeella tai soittamalla numeroon 09-1223420.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  7. 7

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  8. 8

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  9. 9

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  10. 10

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  5. 5

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. Näytä lisää