Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Oppositiojohtaja taas vapaana Joensuussa: ”Odotan rauhassa Venäjän luovutuspyyntöä”

Julkaistu:

Suomeen paennut Karjalan oppositiojohtaja Vasili Popov kertoi yllättyneensä iloisesti siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ei määrännyt häntä vangittavaksi perjantaiaamun istunnossa.
– Asianajajani valmistelivat minua etukäteen siihen, että minut vangitaan ja ainoastaan jokin poikkeus voi säästää minut siltä. Nyt se poikkeus tapahtui, Popov kertoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

Joensuun poliisi otti Popovin kiinni torstaina ja hän vietti yhden yön putkassa Joensuussa. Venäjä etsintäkuulutti Popovin kesällä, ja kuukausi sitten hänet julistettiin myös kansainvälisesti etsintäkuulutetuksi Interpolin kautta.

Popovin mukaan rikospoliisi vaati häntä vangittavaksi perustellen sitä muun muassa sillä, että hän saattaisi paeta Suomesta ja että Interpolin pyyntöön tulisi lähtökohtaisesti suostua.

Popovin asianajaja puolestaan vetosi oikeuden istunnossa siihen, ettei Popov tähänkään asti ole salannut olinpaikkaansa ja on ollut itse aktiivisesti yhteydessä Joensuun poliisiin. Popov pakeni Suomeen jo keväällä, kun hän sai tietää häntä vastaan käynnistetystä rikostutkinnasta Petroskoissa.

– Asianajajani korosti myös sitä, että koko rikosjuttuni Venäjällä on tekaistu ja kyse on todellisuudessa poliittisesta vainosta, Popov sanoi.

Popov on yksi Venäjän Karjalan vaikutusvaltaisimmista liikemiehistä, jolla on useita eri yrityksiä, muun muassa Lentorg-kauppaketju. Hän johtaa länsimielistä Jabloko-oppositiopuoluetta Karjalassa.

”Venäjällä ei ole mitään todisteita”

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ratkaisi asian lopulta niin, että Popovia ei vangittu, mutta hänelle määrättiin matkustuskielto.

– Tuomarin mukaan minun tapauksessani matkustuskielto on riittävä toimi. Minulta otettiin passi pois enkä saa poistua Suomesta ilman tutkijan lupaa. Lisäksi minun on ilmoittauduttava kaksi kertaa viikossa poliisiasemalla.

Popov ei vastustanut matkustuskieltoa.

– Olen rauhallisin mielin ja tyytyväinen siitä, että voin nyt jatkaa yrityksieni pyörittämistä vapaana Suomesta käsin. Seuraavaksi Suomi odottaa, mitä Venäjä vastaa ja tuleeko heiltä minua koskeva luovutuspyyntö.

Popovin mukaan Venäjällä on edessään vaikea tehtävä, mikäli se haluaa vakuuttaa Suomen viranomaiset siitä, että epäilyt häntä kohtaan ovat perusteltuja.

– Olen syytön ja rikosjuttuni on tehtailtu. Venäjällä ei ole mitään todisteita minua vastaan, Popov sanoi.

Taustalla Karjalan valtataistelu

Venäjä epäilee Popovia petoksesta Petroskoissa tehdyn kiinteistökaupan yhteydessä. Karjalan viranomaisten mukaan kiinteistökauppa tehtiin tarkoituksella alhaiseen hintaan ja kaupungille aiheutui reilun 10 miljoonan ruplan tappiot. Ruplan nykyisen kurssin mukaan kyse on hieman reilusta 130 000 eurosta.

Popov pitää rikostutkintaa poliittisena vainona, joka liittyy Karjalan kuvernöörin Aleksandr Hudilaisen ja Petroskoin kaupunginjohtajan Galina Shirshinan väliseen valtataisteluun.

Hudilainen edustaa Venäjän valtapuoluetta Yhtenäistä Venäjää, mutta Popovin tukema Shirshina edustaa oppositiota. Shirshina voitti yllättäen Petroskoin kaupunginjohtajan vaalit vuonna 2013 paljolti juuri Popovin tuen ansiosta.

Viime aikoina Hudilaisen ja Shirshinan välit ovat kiristyneet äärimmilleen ja Hudilaisen epäillään tekevän kaikkensa, jotta Shirshina joutuisi luopumaan kaupunginjohtajan paikastaan. Myös useita muitakin Popovin ja Shirsinan lähipiirin ihmisiä on joutunut kyseenalaisten rikostutkintojen kohteeksi Petroskoissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    8. 8

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kari havahtui yöllä rantahotellissa maanjäristykseen: ”Heräsin, että mitä helvettiä” – hotellin pihalla odotti järkyttävä näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    8. 8

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    2. 2

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    3. 3

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    6. Näytä lisää