Mervi

Kotimaa

Liikenneministeri Berner järkyttyi suojatieturmista: ”Nämä tapaukset tuntuvat hirveiltä”

Julkaistu:

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) on ollut Sinä teet suojatien -kampanjan suojelija.
Viime aikojen surulliset uutiset suojatiellä sattuneista kuolemantapauksista ovat järkyttäneet liikenneministeri Anne Berneriä.

– Nämä tapaukset tuntuvat hirveiltä. En pysty edes hahmottamaan, tiedän vähän, minkälainen kokemus on, kun omasta lapsesta joutuu kantamaan huolta. Ja silloin kun pitää miettiä, että onko arjessa liikkuminen turvallista. Haluan tuoda viestin, että arjessa liikkuminen pitää olla turvallista, myös lapsille.

– Meillä on ollut tänä vuonna surullinen kehitys. Viime vuonna oli ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, joka oli liikennetilastoissa parempi, Berner sanoi.

Mitä liikenneministeri voi tehdä suojateiden turvallisuuden parantamiseksi?

Bernerin mukaan liikenteen, myös jalankulkijoiden, turvallisuutta käydään läpi tekeillä olevassa tieliikennelain uudistuksessa.

– Toinen asia on, että meidän pitää saada ymmärrys sille, että tieliikenteen turvallisuus on osa meidän sisäistä turvallisuuttamme. Se on poikkihallinnollista. Sisäministeriö on mukana valvonnan puolesta, oikeusministeriö katsoo rangaistuskäsittelyä, liikenneministeriö tielain näkökulmasta. Tarvitsemme myös opetuksessa asenteiden ja opetuksen näkökulmaa, Berner sanoi IS:lle.

Liikenneministerin mukaan turvallisuus riippuu paljon ihmisten omasta tahdosta.

– Inhimilliselle tekijälle on vaikea tehdä jotain. Liikenteen turvallisuus koostuu meistä ihmisistä. Me teemme sen turvallisuuden huomioimalla toisiamme, olemalla varovaisia ja muistamalla säännöt. Säännöt ovat aika yksinkertaisia.

– Sitten meidän täytyy miettiä liikennevalojärjestelyjä. Siellä on viiveitä, että jalankulkija ehtisi tieltä ennen kuin auto lähtee kääntymään, mutta se ei ehkä riitä. Autoteollisuuden kanssa on keskusteltava siitä, että saadaan kuolleet kulmat kuorma-autoista paremmin haltuun, ja pystyykö auto tunnistamaan ihmisen, Berner sanoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkonen kuittasi jäätävästi

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  5. 5

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  6. 6

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Ruuturaati uudesta Napakympistä: Kilpailijat aivan liian nuoria ja hyvännäköisiä

  9. 9

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  10. 10

    Manchester Unitedin ruotsalaispelaajan vaimo paljasti seuran kalliin perinteen – ”Se on vähän sellainen hierarkiakysymys”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkonen kuittasi jäätävästi

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  5. 5

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  6. Näytä lisää