Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström: Turvapaikkamenettelyä on tehostettava

Julkaistu:

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) mielestä turvapaikkamenettelyn toimimista on tehostettava Suomessa.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) haluaa tehostaa Suomen turvapaikkamenettelyä. Hän peräänkuuluttaa turvapaikan saavien tehokkaampaa kotouttamista, kielteisten päätösten nopeuttamista sekä maahantulon väärinkäytösten torjumista.

– Haasteita on ollut tähänastisillakin tulijoiden määrillä, joten toimintatapoja on syytä tarkastella kriittisesti, Lindström sanoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kriisien vuoksi pakolaisten määrä on nyt suuri varsinkin Etelä-Euroopassa. Suomeen pyrkiviä on moniin EU-maihin verrattuna vähän, mutta määrä on silti suurempi kuin koskaan.

Ministeriön mukaan vuoden 2015 hakijamäärä voi olla tänä vuonna jopa 15 000, kun hakijoita oli viime vuonna 3 651. Suurin osa Suomesta turvapaikkaa hakevista tulee Irakista.

Suomi saa kiintiöpakolaisten vastaanottoon EU:n tukea. Ministeriö tiedottaa, että vuoden 2016 talousarvion pohjaksi korvausten piiriin laskettiin alun perin vuonna 2016 kuuluvan noin 9 900 henkilöä. Uuden arvion mukaan korvausten piirissä on vuosina 2016–2019 arviolta 11 800–13 700 henkilöä, mikä tarkoittaisi ensi vuonna noin 22,8 miljoonan euron lisärahoitustarvetta.

– Otan tämän esille valtiovarainministeriön kanssa käytävissä budjettineuvotteluissa tällä viikolla, Lindström sanoo tiedotteessa.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti ministerin kannanotosta maanantaina iltapäivällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    5. 5

      Juhani Tamminen ei väisty kaukalon laidalta: ”Syntyi ilmiö Don Tami, jota aion jatkaa tulevaisuudessakin”

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    8. 8

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    9. 9

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    10. 10

      Näin O.J. Simpson tienasi vankilassa ollessaan – velkaa kymmeniä miljoonia, mutta rahoihin ei voi koskea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    4. 4

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    5. 5

      Juhani Tamminen ei väisty kaukalon laidalta: ”Syntyi ilmiö Don Tami, jota aion jatkaa tulevaisuudessakin”

    6. Näytä lisää