Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Näin härskisti pysäköinninvalvojia yritetään huijata: ”Oli todellinen villitys muutama vuosi sitten”

Keinot ovat monet, kun parkkipirkkoja yritetään puijata sakon pelossa.
IS kertoi tiistai-iltana hyvinkääläisestä Reijo Sepästä, joka sai pysäköintivirhemaksun Riihimäellä vääränlaisen pysäköintikiekon takia.

Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua, ja moni keskustelija on sitä mieltä, että Suomen pysäköimistä koskeva lainsäädäntö on liian tiukka.

Pysäköinnintarkastajat muistuttavat, että he toimivat lain puitteissa – lain, johon molempien osapuolten on sopeuduttava.

– Lain mukaan toimimme aina. Kokemukseni perusteella sanoisin, että kyllä ihmiset aika hyvin tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, sanoo Helsingin kaupungin johtava pysäköinnintarkastaja Kari Martela.

Tästä huolimatta pysäköinnintarkastajat törmäävät ajoittain virityksiin, joilla pysäköijät yrittävät huijata tarkastajaa. Martelan mukaan yksi keinoista on niin sanottu ”saapumisajalla huijaaminen”.

– Kiekon aika pyöräytetään autosta lähtiessä kauemmas kuin seuraavaan puoleen tuntiin tai tasatuntiin. Parkkipaikoille on kuitenkin määrätty tietyt ajat, esimerkiksi tunti, kaksi tai neljä, joita on noudatettava, Martela sanoo.

Sakko napsahtaa

Kolmisen vuotta sitten Helsingin autoilijoita villitsi Martelan mukaan paristokäyttöinen parkkikiekko.

– Se tuntui olevan oikea villitys aikoinaan. Kyseessä on täysin lainmukaisesti väritetty ja merkitty kiekko, mutta siinä on sormiparistolla käyvä kellokoneisto takana. Kiekko ajoi aikaa niin, ettei se muka loppuisi koskaan, hän kertoo.

Hänen mukaansa tarkastajat tunnistavat ”moottorikiekot” välittömästi.

– Patterilla käyvä kiekko on paljon paksumpi kuin tavallinen, joten sellaisen kyllä tunnistaa heti. Virhemaksuhan siitä napsahtaa. Niitä ei tosin näe tuulilaseissa juuri ollenkaan enää, Martela sanoo.

Hänen mukaansa tarkastajat törmäävät Helsingissä viikoittain väärennettyihin invatunnuksiin.

– Invatunnus kun oikeuttaa parkkeeraamaan periaatteessa ilmaiseksi.

Turussakin kikkaillaan

Turun johtava pysäköinnintarkastaja Mirka Katre sanoo, että liikkeellä on ”kaikenlaisia pysäköintikiekon siirtäjiä.”

– Esimerkiksi sellaisia, jotka käyvät säännöllisesti siirtämässä kiekon aikaa eteenpäin. Sitten on heitä, jotka riskillä laittavat saapumisajan myöhemmäksi jo autosta poistuessaan, Katre kertoo.

Hänen mukaansa kiekon siirtelijöistä tulee ilmoituksia myös täysin ulkopuolisilta, jotka ovat havainneet tilanteen.

– Valvoja voi esimerkiksi tarkistaa, ovatko renkaiden venttiilit siirtyneet, eli onko pelkkää kiekkoa siirretty vai onko auto siirtynyt välissä pois. Sen näkee venttiilien suunnasta. Jokainen virhemaksun saava auto vielä kuvataan venttiileineen, jotta tarkastajilla on tarvittaessa todisteet, Katre selvittää.

Myös Katre muistaa paristokäyttöiset kiekot, jotka aiheuttivat päänvaivaa Turussakin.

– Ne eivät ole enää niin suuri ongelma kuin pari vuotta sitten. Käsittääkseni niitä ei enää edes myydä niin aktiivisesti kuin ennen, hän sanoo.

Edit kello 8.50: Kari Martelan kommenttia muokattu.

Edit kello 9.30: Tampere muutettu Turuksi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Kouvolassa sammutettu mahdollista tuhopolttoa

    7. 7

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. Näytä lisää