Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

”Tappakaa Alexander Stubb” -ryhmä poistettiin Facebookista – jo aiemmin lukuisia valituksia

Julkaistu: , Päivitetty:

Vaikka ryhmä poistui, nettipoliisi Marko Forss pitää Facebookin omia käytäntöjä tehottomina. Ryhmän ylläpitäjä kuvaili sen toimintaideaa provosoinniksi.
71 sosiaalisen median käyttäjää löytyi vielä keskiviikkona iltapäivällä Facebook-yhteisöstä, jonka nimi on varsin railakas: Tappakaa Alexander Stubb. Yhteisön kuvaus on seuraavanlainen:

– Tänne ryhmään kertomaan rotta Alexanderin edesottamuksista.

Viimeaikaisten tapahtumien innoittamana ryhmästä on tehty kanteluita ja ilmoituksia myös Facebookille, joka ei kuitenkaan poistanut yhteisöä ennen keskiviikkoiltaa. Keskisuomalainen-lehden tietojen mukaan Facebookin ylläpitoon oli ollut yhteydessä aiemmin myös Suomen valtioneuvoston turvallisuudesta vastaava osasto. Senkään yhteydenotto ei kuitenkaan johtanut ryhmän poistamiseen.

Nettipoliisi Marko Forssille elokuussa 2014 perustettu ryhmä on entuudestaan tuttu.

Ryhmän osalta olen ollut ylläpitäjään yhteydessä jo vuosi sitten.

– Ryhmän osalta olen ollut ylläpitäjään yhteydessä jo vuosi sitten ja silloin kyselin, millä mielellä on liikkeellä. Sovittiin että hän vaihtaa ryhmän nimeä ja ylläpitäjä lisäsi otsikkoon tiedon ”(kuvainnollisesti)”, Forss kertoo Ilta-Sanomille.

Väljältä vaikuttava toimintapolitiikka on aiheeseen liittyen herättänyt myös ryhmän ylläpitäjän huomion. Ryhmän ylläpitäjä poisti sanan ”kuvainnollisesti” yhteisön kuvauksesta 12. kesäkuuta.

– Nyt kun käräjäoikeus on linjannut, että yksityishenkilöille voi lähettää suoranaisia tappouhkauksia, niin ajattelin poistaa kuvainnollisesti tosta ryhmän perästä. Ei muuta jatkakaa vihaa, toivotti ryhmän ylläpitäjä nimenmuutoksen yhteydessä.

Forss osasi odottaa Facebookilta kyseisenkaltaista vastausta.

– Facebookin ylläpito poistaa materiaaleja erittäin harvoin ja yleisin vastaus on juuri tuo, että ryhmä ei ole yhteisösääntöjen vastainen.

– Rikosnimikkeenä voisi tällaisessa arvioida yllytystä tiettyyn rikokseen tai julkista kehottamista rikokseen, joiden osalta tulisi tosin tehdä jo jonkinlaisia valmistelutoimenpiteitä, jotta tunnusmerkistö täyttyisi. Tosin yleensä nämä menevät samaan sarjaan, kuin taannoinen ”jos jotain leikataan, niin Stubbilta pää” -kirjoitus, joilla haetaan vain huomiota tai puretaan pahaa oloa, Forss pohtii.

Ilta-Sanomat tavoitti ryhmän ylläpitäjän, joka hämmentyi lehden yhteydenotosta. Mies oli saanut iltapäivän mittaan yhteydenoton myös Marko Forssilta. Hän kertoo perustaneensa ryhmän vuosi sitten elokuussa vahvassa humalatilassa, koska oli pettynyt tuolloisen pääministerin edesottamuksiin. Hän kiistää ehdottomasti, että ryhmällä pyrittäisiin lietsomaan väkivallantekoja nykyistä valtiovarainministeriä kohtaan.

Emme kaipaa poliittista terroria Suomeen.

– En kannata väkivaltaa Stubbia vastaan. Emme kaipaa poliittista terroria Suomeen, mutta ihmettelen ryhmän saamaa huomiota, koska sehän on ollut jo pystyssä iät ja ajat. Pidän ryhmää provosoivana käytöksenä, jota internetissä harrastetaan, mies vastaa.

Mieheltä ei heru myöskään ymmärtämystä Stubbin kotiin iskeneitä kohtaan.

– Näiden poikien toiminta on tuomittavaa. Keitä ikkunoiden rikkominen hyödyttää?

Ulkoministeri Timo Soini suhtautuu tiukasti Tappakaa Alexander Stubb-ryhmään. Hän pitää ryhmää ja sen keskustelua rikokseen yllyttämisenä. Soini kommentoi asiaa aiemmin tänään Keskisuomalaiselle.

– Tällaiset törkeydet pitää ehdottomasti poistaa. Tuo on rikokseen yllyttämistä, eikä sitä hyväksytä.

Keskiviikkona kello 19.30 ryhmää ei enää Facebook-haulla löytynyt.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  7. 7

    Hanki kesäkroppa 10 minuutissa – helpompaa kuin koskaan ennen

  8. 8

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  9. 9

    Krista Kosonen kohauttaa seksikkäänä tanssityttönä – viettelevä juliste julki

  10. 10

    Huippuasiantuntijalta kova lausunto Stanley Cupin finaalien alla – Pekka Rinne saa poikkeuksellista suitsutusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. 6

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. Näytä lisää