Signe, Varma

Kotimaa

Päivä- ja yölämpötiloissa nyt todella suuri ero: Jopa 20 asteen vaihtelu – tästä se johtuu

Julkaistu:

Viime päivinä yön alimman ja päivän ylimmän lämpötilan ero on ollut harvinaisen suuri.

SUOMALAINEN on tottunut fiilistelemään elokuun lämpimissä illoissa lyhtyjen valossa, mutta tänä vuonna illat tuntuvat poikkeuksellisen viileiltä lämpöisten päivien jälkeen.

Viime aikoina yön alimman ja päivän ylimmän lämpötilan ero on ollut suurimmillaan yli 20 astetta.

Esimerkiksi Porissa mitattiin viime sunnuntaina 23,3 astetta. Vuorokauden alin lämpötila mitattiin tuolloin Kittilässä, jossa lämpömittari näytti 1,1 astetta pakkasta.

Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Asko Hutila kertoo Ilta-Sanomille, että vaikka elokuun lämpötilaeroista ei olekaan tarkkoja tilastoja, voidaan yli 20 asteen lämpötilaeroja pitää harvinaisina. Harvinainen tapahtuma tarkoittaa Ilmatieteen laitoksen tilastointitavan mukaan sitä, että tapahtuma toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Hutilan mukaan suuret vaihtelut lämpötiloissa ovat yleisempiä keväällä kuin syksyllä. Lämpötilaerot ovat keskimäärin suurimmillaan maaliskuussa. Keskellä kesää ja talvea suuret lämpötilaerot ovat harvinaisempia.

– Ei tässä tilanteessa siis voida puhua mistään ihan tavanomaisesta asiasta, hän sanoo.

METEOROLOGI muistuttaa, että talvellakin suuret lämpötilaerot ovat mahdollisia silloin, jos ilmamassa sattuu vaihtumaan. Jos siis sää vaikkapa lauhtuu rajusti pakkasjakson jälkeen, voivat lämpötilaerot olla suuria. Elokuun ja kevään lämpötilaeroissa on kuitenkin kyse eri asiasta kuin talvella.

Keväällä ja syksyllä lämpötilaerot liittyvät Hutilan mukaan auringon säteilyssä tapahtuviin muutoksiin. Ne ovat tuolloin osa niin sanottua normaalia vuorokausivaihtelua.

Pitää olla kuiva ja selkeä sää, jotta aurinko pääsee lämmittämään päivällä. Toisaalta taas yöllä pitää olla heikkotuulista, että ilma pääsee viilenemään.

Suuret lämpötilaerot vuorokauden sisällä vaativat heikkotuulisen ja kuivan sään. Lämpötilat eivät Hutilan mukaan vaihtele paljon silloin, jos taivaalla on runsaasti pilviä.

– Yleensä silloin pitää olla kuiva ja selkeä sää, jotta aurinko pääsee lämmittämään päivällä. Toisaalta taas yöllä pitää olla heikkotuulista, että ilma pääsee viilenemään, Hutila kertoo.

OLOSUHTEET suurille lämpötilaeroille ovat juuri nyt Hutilan mukaan otollisia, koska aurinko lämmittää maata, mutta yöt ovat sen verran pitkiä, että ilma pääsee viilenemään.

Vaikka lämpötilaerot ovatkin harvinaisia, ei tänä vuonna olla silti hätyytelty lämpötilaerojen ennätyksiä. Elokuussa yö- ja päivälämpötilan ero on ollut Hutilan mukaan suurimmillaan 27 astetta. Lämpötilaero mitattiin vuonna 1982 Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla.

– Historiassa on ollut muitakin hetkiä, jolloin lämpötilaerot ovat olleet yli 20 astetta, Hutila lisää.

Hutilan mukaan tilastojen valossa ei ole todella harvinaista, että vielä elokuun loppupuolella tai jopa syyskuun alussa saadaan Suomessa helteitä. Joskus silloin on päästy jopa lähelle 30 astetta.

Helsingissä elokuun lopussa ja syyskuun alussa on ollut helteitä keskimäärin joka neljäs vuosi. Lapissa sen sijaan helteistä on päästy nauttimaan keskimäärin kerran 20 vuodessa.

FAKTAT

  • ELOKUUN kuumimman päivän kunnian jakavat 7. ja 8. päivä elokuuta vuonna 2010. Molempina päivinä mitattiin 33,8 astetta. Sama lämpötilalukema mitattiin Heinolassa, Puumalassa ja Lahdessa.
  • KUUKAUDEN kylmin on ollut 26. elokuuta vuonna 1980. Tuolloin Sallan Naruskajärvellä mitattiin 10,8 astetta pakkasta.
  • SUURIN lämpötilan nousu vuorokauden aikana elokuun osalta tapahtui Oulaisten Ohinevalla elokuun 4. päivänä vuonna 1982. Tuolloin vuorokauden ylin lämpötila oli 25,0 astetta. Vuorokauden alin lämpötila oli 2,3 astetta pakkasta.

KYLMÄT FAKTAT

  • HELSINGISSÄ Kaisaniemen mittauspisteellä on mitattu kylmimmillään elokuussa maanpinnan tasolla pakkasta 0,8 astetta. Lukemat mitattiin elokuun 27. elokuuta 1973.
  • HELSINKI-VANTAAN lentoasemalla on mitattu alimmillaan 2,1 astetta pakkasta. Lämpötila mitattiin 15. elokuuta vuonna 1978.
  • JYVÄSKYLÄSSÄ mitattiin vuonna 2012 alimmillaan 6,6 astetta pakkasta. Lämpötila mitattiin 21. elokuuta.
  • SODANKYLÄSSÄ mitattiin elokuun alin lämpötila maanpinnan tasolla 29. elokuuta vuonna 1986. Tuolloin mittari näytti 6,5 astetta pakkasta.
Lähde: Ilmatieteen laitos

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    8. 8

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Dagens Nyheter ja HS: Turun iskun tutkinnassa vangittu oli hakenut turvapaikkaa Ruotsista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää