Signe, Varma

Kotimaa

Heiltä voi lähteä jopa 200 €/kk – näin säästöt iskevät opiskelijoihin, työttömiin, eläkeläisiin...

Julkaistu:

Raha: Valtion säästökoura käsittelee kansalaisia monesta kohtaa ensi vuonna.
Valtiovarainministeriö julkisti perjantaina ehdotuksensa valtion vuoden 2016 talousarvioksi. Budjetin loppusumma on 53,9 miljardia, kun kuluvan vuoden budjetti on 54,3 miljardia.

Alijäämä kasvaa ensi vuonna siis 100 miljoonaa euroa 5,3 miljardiin euroon. Alijäämä katetaan ottamalla lisää uutta nettovelkaa.

Budjetissa on 900 miljoonan nettomääräinen säästö vuoteen 2015 verrattuna.

Eläkeläiset

  • Monen mielestä hallituksen säästöt iskevät kohtuuttomasti pienituloisiin eläkeläisiin.
  • Esimerkiksi eläkkeensaajien asumistuki lakkautetaan ensi vuoden alusta siten, että eläkkeensaajat saavat jatkossa vain yleistä asumistukea. Keskimääräinen vaikutus asumistuen saajille olisi 43 euroa kuukaudessa, mutta todellisuudessa suurelle osalle leikkauksen vaikutukset olisivat reilusti suuremmat.
  • Arvioiden mukaan 47 000 tuensaajaa menettäisi 100–200 euroa ja noin 40 000 ihmistä 50–100 euroa kuukausituloistaan.
  • Eikä siinä ole kaikki, sillä hallitusohjelmaan kirjatuista toimista eläkeläisiä koskevat myös indeksijäädytys, lääkekorvausten pienentäminen, sairaiden taksimatkakorvausten omavastuun suurentaminen, sähkö- ja kiinteistö- sekä lämmityspolttoaineiden verojen korotukset sekä palvelumaksujen nosto.
  • Sen sijaan takuueläkeläiset saavat 30 miljoonan euron lisärahan, mikä tarkoittaa 23 euron korotusta kuukaudessa.
  • Takuueläkettä voivat hakea ne ihmiset, joilla on erityisen pieni eläke. Täysi takuueläke on tällä hetkellä 746,57 euroa kuukaudessa eli ensi vuonna eläke nousee 769,57 euroon.

Opiskelijat ja työttömät

  • Opiskelijat ovat erittäin heikossa asemassa, sillä yksi suurimmista leikkauskohteista on opetus ja korkeakoulut. Niihin kohdistuu ehdotuksen mukaan hurjat 210 miljoonan euron säästöt.
  • Samalla kun Suomi elää massatyöttömyyden aikakautta, leikataan pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseen tarkoitettuja työllisyysmäärärahoja ensi vuonna 50 miljoonalla eurolla.

Asuntolainat

  • Ensi vuonna asuntolainan koroista vähennyskelpoisia on 55 prosenttia, mikä on 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin tänä vuonna. Vaalikaudella 2016–2019 asuntolainan korkovähennysoikeus leikkaantuu 10 prosenttiyksiköllä vuosittain, jolloin vuonna 2019 enää 25 prosenttia on vähennyskelpoista.

Lapsiperheet

  • Leikkaukset koskettavat rajusti lapsiperheiden arkea.
  • Päiväkotien ryhmäkoot paisuvat entisestään, päivähoitomaksuista joutuu pulittamaan vielä pidemmän pennin ja subjektiivinen päivähoito-oikeus rajataan puolipäiväiseksi.
  • Lapsiperheiden selkänahasta pitäisi kerätä 22 miljoonaa euroa lisää säästöjä ensi vuoden aikana.

Verotus

  • Miten käy tavallisen veronmaksajan? Veronmaksajain keskusliiton mukaan 2500 euroa kuukaudessa ansaitsevalle palkansaajan ostovoima paranee ensi vuonna seitsemän euroa kuukaudessa verrattuna tähän vuoteen.
  • Vuositasolla 2500 euroa tienaavan palkansaajan ostovoima paranee 84 euroa. Keskituloisella (3256 e/ kk) jää ensi vuonna tilipussistaan kuukaudessa käteen 45 euroa vähemmän kuin mitä vuoden 2012 veroprosentilla jäisi
  • Vuositasolla verotus on siten kiristynyt noin etelänmatkan verran, 540 euroa.
  • Pienempituloisilla, 2171 euroa kuukaudessa ansaitsevilla jää veroprosentin noustessa ensi vuonna joka kuukausi 25 euroa vähemmän käteen kuin vuonna 2012.
  • Yli 50 000 euroa vuodessa tienaavien verotus kiristyy.

Tupakka

  • Tupruttelu kallistuu, sillä tupakkaveroa korotetaan neljään otteeseen vuosina 2016–2017, yhteensä 135 miljoonalla eurolla. Keskihintaisen tupakka-askin hinta nousee 0,5 euroa kumpanakin vuonna.

Kela-korvaukset

  • Vaikeutuvatko lääkärikäynnit? Hallitus aikoo nimittäin puolittaa Kela-korvaukset. Puolittamalla esimerkiksi hammaslääkärikäynnin Kela-korvaus säästöt nousevat 20 miljoonasta eurosta 40 miljoonaan euroon.
  • Yksityisten lääkäripalveluiden Kela-korvauksen puolittamalla säästetään vastaavasti 38 miljoonaa 20 miljoonan sijaan.
  • Valtio siis vetäytyy tässä yksipuolisesti vastuustaan, kommentoitiin Lääkäriliitosta, kun asiasta uutisoitiin torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Kuvat: Suosittu italialainen lomasaari kärsi pahoja tuhoja maanjäristyksessä

    10. 10

      Dagens Nyheter ja HS: Turun iskun tutkinnassa vangittu oli hakenut turvapaikkaa Ruotsista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää