Sami, Samuli

Kotimaa

Kesän paras sääennuste julki: tällaista kuvaa ei ole Suomessa nähty koko kesänä

Julkaistu:

Ilmatieteen laitoksen tuore sääennuste kertoo yhdellä silmäyksellä, miksi tämä viikko on todellinen superviikko.
Taulukossa näkyy sunnuntaihin asti lähes pelkästään aurinkoa. Monien kaupunkien kohdalla ennusteessa ei näy edes yhtä pilvenhattaraa - vain jatkuvaa auringonpaistetta.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi vahvistaa, että alkanut viikko on koko maassa aurinkoinen ja lämmin. Päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoo IS:lle, että ajoittein on hyvät mahdollisuudet myös hellerajan rikkoutumiseen.

Saarikallen mukaan koko maa kylpee tällä viikolla auringossa ja lämmössä. Kaikkein lämpimintä on viikon alkupuolella Pohjanmaalla sekä Tornionjokilaaksossa. Maan itäosassa on sen sijaan hieman muuta maata viileämpää. Viikon loppua kohden myös maan itäosaan saadaan meteorologin mukaan lämpöä.

Koko viikon ajan lämpimintä on Saarikallen arvion mukaan Tampereella, Porissa ja Seinäjoella. Esimerkiksi Tampereen alueella on tällä hetkellä voimakas korkeapaine.

Koska lämmintä on hyvin laajalle alueella, lämpötiloissa ei ole suuria eroja.

– Lämpötilat eri paikkojen välillä eivät ole kaukana toisistaan. Kyse on muutaman asteen eroista, Saarikalle sanoo.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. 6

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. Näytä lisää