Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Mustikka kypsyy runsaana - naapurimaiden hyvä sato painaa hintaa alas

Mustikan myöhäinen kypsyminen heikentää hieman perinteisten marjamaiden satoa. Mustikan matala ostohinta rasittaa poimijoiden tilipussia.
Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa myllätään tällä hetkellä metsiä perusteellisesti. Parasta satoaikaansa elävää mustikkaa keräämässä on tuhansia käsipareja. IS seurasi thaimaalaisten poimijoiden arkea heinäkuussa.

Tällä hetkellä poimijat korjaavat kymmeniä, parhaimmillaan toistasataa kiloa marjaa päivässä. Rovaniemeläisen marjayhtiö Arctic Internationalin toimitusjohtaja Janne Naapanki kertoo, että poimijoiden päiväsato kasvaa ainakin 70 kiloon.

– Keskiarvot ovat tällä hetkellä jatkuvasti nousussa, Naapanki kuvaa.

Suomussalmelaisen Kiantaman toimitusjohtaja Vernu Vasunta kertoo, että parhaimmillaan marjastajat ovat kerännet muhkeat 150 kiloa mustikkaa päivässä. Laihimmillaan saalis on jäänyt 50 kiloon.

Molemmat yrittäjät vahvistavat, että vaikka mustikkasato onkin hyvä, ei ennätyksistä päästä puhumaan.

– Kohtuullinen sato on ollut, mutta ennätysvuosi ei ole tullut. Marja on kauhean myöhässä ja on alkanut vasta nyt tulla todella hyvälaatuisena, kertoo Naapanki.

– Sato ei ole niin huippuhyvä kuin ennustettiin. Normaalia parempi kuitenkin, kuvaa myös Vasunta.

Molemmat pitävät kuitenkin mahdollisena, että tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen.

Hinnasta lähtenyt iso siivu

Kiantaman noin 500 poimijaa ovat keränneet mustikkaa etenkin Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Arctic Internationalin 515 Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Suomessa.

Vasunta arvioi, että mustikan poimintahinta on tällä hetkellä noin 1,20 euroa kilolta, Naapangin mukaan hinta liikkuu 1,20 ja 1,30 välillä.

Summa on pienempi, kuin takavuosina, jolloin kilosta on maksettu noin 1,50 euroa kilolta. Viime vuonna kilolta saattoi parhaimmillaan saada 1,70-1,80 euroa.

– Mustikkaa on nyt niin runsaasti Ukrainassa, Baltiassa ja Ruotsissa. Myös Venäjällä tulee hyvä sato, kuvaa Vasunta.

Puolukkasato jäämässä mustikkaa pienemmäksi

Mitä pohjoisemmasta marja-apaja löytyy, sitä pienemmäksi sato jää. Mustikka-aika alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu syyskuun alkuun saakka. Sen jälkeen marjastajat keräävät puolukkaa ja sieniä. Vasunta arvioi, että kukinnan perusteella puolukkasato jäänee mustikkaa niukemmaksi.

– Puolukan kukinta osui kylmälle jaksolle ja se vaikuttaa, hän kuvaa.

Naapanki on optimistisempi ja odottaa hyvää puolukkasatoa. Hänkin kuitenkin muistuttaa, että luonto on arvaamaton ja tilanne voi muuttua.

Marjanpoimijoiden sesonki jatkuu syyskuun loppuun tai lokakuun alkuun saakka. Vaikka esimerkiksi mustikan kilohinta jääkin edellisvuosia pienemmäksi, korvaa hyvä sato menetykset. Jos marjoja löytyy runsaasti, poimijat saavat tältä kesältä hyvän tilin.

Jos mustikkaa pystyisi keräämään esimerkiksi 60 vuorokauden ajan ja kerääjä pääsisi joka päivä noin 70 kilon saaliiseen, tienaisi hän 1,20 euron kilohinnalla bruttona 5040 euroa. Jos hän pitäisi tuona aikana 8 vapaapäivää, saisi hän bruttona käteen 4368 euroa.

Jos sato osoittautuu edellisvuosia selvästi paremmaksi, ja yksi poimija keräisi 90 kiloa päivässä, tienaisi hän 60 vuorokaudessa 6480 euroa. Kahdeksalla vapaapäivällä hän tienaisi 5616 euroa.

Syyskuun alkupuolelta alkava puolukkakausi jatkuu lokakuun puoliväliin. Puolukan kilohinta on aina mustikkaa pienempi. Viime vuosina puolukkakilosta on maksettu 80 sentistä 1,30 euroon.

ISTV:n videolla toimittaja Miikka Hujanen vierailee tutustumassa thaimaalaisten marjanpoimijoiden arkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Soldiers of Odin marssi turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen Oulussa – poliisi kävi rauhoittelemassa

    8. 8

      Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

    9. 9

      Armi Toivanen pysäyttävän kauniina Jussi-gaalassa – vartalonmyötäinen iltapuku paljasti dekolteen

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    3. 3

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    6. Näytä lisää