Paula, Pauliina

Kotimaa

Valikko

Kommentti: Soini ulkoisti tapaus-Immosen Halla-aholle

Julkaistu:

Timo Soinin pitämästä puheesta jäi sellainen vaikutelma, että Soini ulkoisti Immos-kohun Jussi Halla-aholle, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini piti tänään retorisesti voimakkaan ja mieleenpainuvan puheen puolueensa 20-vuotisjuhlakokouksessa. Artikkelin videolta voit katsoa Soinin puheen kohokohdat.

Jo alkuun oli panostettu paljon. Videotykki ampui kokoussalin näytölle vuosien 2011 ja 2015 eduskuntavaalien huumaa, siitä kuuluisaa jytkyä, jatkojytkyä ja jytkytystä. Soini asteli puhujakorokkeelle voittajan elkein Rocky-elokuvan tunnusmusiikin tahdittamana.

Soini sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa kaksi viikkoa sitten, että hän käsittelee Kreikka-asiat niin, että kenttäväelle ei jää epäselvää, miksi puolue on toiminut niin kuin se on toiminut. Perussuomalaisethan vastustivat ennen vaaleja tiukasti Kreikan kolmatta tukipakettia. Nyt he istuvat hallituksessa, joka on sitoutunut Kreikan kolmanteen tukipakettiin. Hän käytti paljon aikaa sen perustelemiseen, että perussuomalaiset eivät yksin voi pakettia estää, koska hallituksen päätös perustuu Jyrki Kataisen (kok) hallituksen 2011 tekemään päätökseen lähteä mukaan Euroopan vakausmekanismiin (EVM). ”Selkävoittoja ei politiikassa saa,” Soini totesi.

Hän korosti kenttäväelle myös sitä, että perussuomalaisten ei kannatta vastustaa sellaista, johon ei voi vaikuttaa ja joka toteutuu joka tapauksessa. Hän pelotteli sillä, että jos perussuomalaiset lähtisivät hallituksessa, tilalle tulisivat hänen suurimmat inhokkinsa, eli vasemmistoliitto, vihreät ja rkp. Soini opasti kenttää, että nyt on vaan ”siedettävä tämä ikävyys.” Hän myös korosti olevansa edelleen tukipaketteja vastaan.

Kreikka-selonteosta ei aplodeja herunut. Sen sijaan ennen Soinia puhunut euroedustaja Jussi Halla-aho keräsi valtavat taputukset, kun hän sanoi, että ”meitä äänestetään niin kauan kuin olemme vaihtoehto.” En tiedä, tarkoittiko Halla-aho tukipaketteja ja perussuomalaisten sitoutumista niihin, mutta sellainen vaikutelma puheesta välittyi.

Immos-kohun Soini ohitti mainitsematta Immosta edes nimeltä. Hän nosti esiin äärivasemmiston ja -oikeiston väkivaltaiset mellakat ja totesi, että ”tällaista toimintaa synnyttävällä ajattelulla ei ole sijaa meidän puolueessa.” Sen saattoi ymmärtää tai olla ymmärtämättä olevan Soinin kannanotto omiensa edessä Immos-kohuun.

Syntyi vaikutelma, että Soini ulkoisti Immos-kohun Halla-aholle. Halla-aho korosti, että Immonen on valinnut demokraattisen tien, koska hän on asettunut ehdolle vaaleissa ja istuu eduskunnassa kansan antamalla mandaatilla - ja sai taas kovat ablodit. Halla-aho myös muistutti, että Suomi ei ole maa, jossa erään nimeltä mainitsemattoman arabivaltion tapaan sopivat ehdokkaat seulotaan esiin jossain neuvostossa ennen vaaleja. Immonen sai siten vahvan tuen kokouksessa. IS:n lauantaina tekemä pikakysely vahvistaa asian. Perussuomalaisten kenttäväki suhtautuu voittopuolisesti ymmärtävästi Immosen sanomisiin. Jos arvata saa, niin eduskuntaryhmässä Immosta odottaa huomautus tai korkeintaan lyhyt, määräaikainen erottaminen ryhmästä. Sellaiset ovat Turun kokouksen tunnot.

Soinin puheen ehkä tunteikkain hetki koettiin, kun hän nosti puolueveteraani Raimo Vistbackan valokeilaan. Soinin mukaan ilman Vistbackaa ei olisi perussuomalaista puoluetta. Soini muistutti kokousväkeä siitä, että Vistbacka istui kahdeksan vuotta eduskunnassa ainoana perussuomalaisena kansanedustajana. Vistbacka sai raikuvat suosionosoitukset.

Soinin puhe sisälsi myös syvän henkilökohtaisen närkästyksen, kun hän paheksui median toimintaa Immos-kohun aikana. Soini näytti kokousväelle paperinippua ja luki niistä kokousväelle sosiaalisessa mediassa olleita viestejä, joissa vaadittiin hänen esiintuloaan lyhyen kesäloman aikana. Soini piti erittäin loukkaavana sitä, että ”eräs iltapäivälehti, jonka ”nimi alkaa i-kirjaimella ja päättyy i-kirjaimeen” ilmaantui hänen kesämökilleen hakemaan lausuntoa Immosesta. Soinin mukaan myös Tiina-vaimolle oli soitettu ja Iivisniemen kodin liepeillä päivystetty. Soinin mukaan tällaisen ”tien” päässä ei ole tarjolla kenellekään mitään hyvää. Saattaa olla, että Soinin poliittiset vastustajat saivat vuodatuksesta hyvän lisäsyyn syyttää Soinia uhriutumisesta.

Mediakritiikkiosuudessaan Soini myös ihmetteli, miksi mikään media ei ole tehnyt kunnon analyysiä perussuomalaisten menestyksestä. Hyvä huomio. Mediakritiikki on aina tervetullutta. Ja arvostusta voi antaa sille, että Soini suomi median toimintaa täysin avoimesti ja henkilökohtaisia tuntojaan avaten. Mukava oli kuulla myös Soinin toteamus siitä, että perussuomalaiset tarvitsee mediaa ja media perussuomalaisia.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      ”Mieheni meni kihloihin 10 vuotta nuoremman kanssa, kun olimme vielä naimisissa”

    8. 8

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    3. 3

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    4. 4

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    5. 5

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    6. 6

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    7. 7

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    8. 8

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    9. 9

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    10. 10

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. Näytä lisää