Pasi

Kotimaa

Valikko

HS: Soini ei ota vastuuta Immosen kohutekstistä – ”Onko mitään oikeutta olla siviili?”

Julkaistu:

Perussuomalaiset
Timo Soini sanoo, ettei hyväksy vihapuhetta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoo Helsingin Sanomille pitävänsä kansanedustaja Olli Immosen (ps.) Facebook-tekstiä epäonnistuneena.

Soini sanoo, ettei hyväksy vihapuhetta. Hänestä perussuomalaisiin kohdistunut arvostelu on ollut kuitenkin kohtuutonta ja asiatonta. Soini huomauttaa saavansa myös itse paljon vihapostia.

– Jos puhutaan vihapuheesta, saan sitä aika paljon. Se lisääntyi tämän kohtuullisen lietsonnan ansiosta.

Perussuomalaisten puheenjohtajaa on kritisoitu hiljaisuudesta Immos-kohun keskellä. Lomilta palannut Soini puolustelee itse hiljaisuuttaan sillä, että jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus virkistykseen ja lomaan.

– Jotenkin sitä ajattelee, että onko mitään oikeutta olla siviili? Olen siinä tiukka, että en lomalla vastaa puhelimeen, hän sanoo Helsingin Sanomille.

"En ota ohjeita medialta"

Soini itse ei koe olevansa vastuussa "jokaisen varavaltuutetun sanomisista". Hän myös sanoo, ettei ota ohjeita ulkopuolisilta siitä, miten toimia.

– Jos haluaa puolueeseen vaikuttaa, pitää liittyä siihen. Emme ota ohjeita medialta.

Soini toivoo, ettei Immonen nouse puheenaiheeksi perussuomalaisten puoluekokouksessa Turussa viikonloppuna.

Hänen mukaansa eduskuntaryhmä käsittelee Immosen tapausta myöhemmin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  5. 5

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  6. 6

    Pekka Rinteellä painajaismainen finaali – Pittsburgh avausvoittoon

  7. 7

    Kuivashampookikka, jota et ole vielä kokeillut – toimii kuin taika

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  10. 10

    Pekka Rinteellä hämmentävä finaaliavaus – ”En muista vastaavaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  8. 8

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  9. 9

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  10. 10

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  5. 5

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  6. Näytä lisää