Mauno, Maunu

Kotimaa

Ukkoskuuro kasteli Etelä-Suomen – pelastuslaitos: ”Pumppuhommiin heti aamusta”

Julkaistu:

Sää
Huomattavan runsas ukkoskuuro on työllistänyt viranomaisia aamun aikana.
Lännestä itään liikkuneen saderintaman mukana vettä on tullut Etelä-Suomeen lyhyessä ajassa huomattavan paljon.

Se taas on aiheuttanut vaivaa viranomaisille Helsingissä: esimerkiksi Keskuskadulla vesi tulvi viemäreistä rakennukseen ja pelastuslaitos joutui pumppaamaan.

– Kyllä sää on työllistänyt. Helsingin alueella tuli heti alkuun pari vesivahinkoa ja sade vaikeutti liikennettä muun muassa Lahdentiellä. Ajaminen oli hiukan hankalaa, Helsingin Pelastuslaitoksen palomestari Paul Nyberg kertoo.

Nybergin mukaan pelastuslaitos osasi varautua tehtävien määrään. Hän kuitenkin uskoo, että ”tämä oli tässä nyt tältä erää”.

– Vettä satoi niin reilusti, että liikenteen meno vaikeutui huomattavasti, hän korostaa.

Meteorologi Antti Kokko tietää, kuinka paljon vettä tarkkaan ottaen on tullut: Helsinki-Vantaalla ja Espoon Tapiolassa mitattiin tunnissa kymmenen milliä.

Päivän sade-ennätys, tasan 20 milliä tunnissa, on mitattu Kaisaniemen puistossa.

– Kumpulassa taas mitattiin jostain syystä vain 1,4 milliä. Tämä ei varmaan ole edustava mittaus, mutta se kuvaa varsin hyvin sitä, miten paikallisia ukkoskuuroissa tulevat rankat sateet voivat olla, Kokko luonnehtii.

– Nämä ukkoskuurot osuvat nyt oikein hyvin tähän pääkaupunkiseudun alueelle, hän lisää.

Kokko kertoo, että pääkaupunkiseudun osalta kuurot ovat nyt toistaiseksi ohi, mutta Porkkalan seudulta on tulossa vielä huomattavasti heikompi kuuro.

Sen jälkeen luvassa on poutaa, mutta muu Suomi kastuu vielä lisää.

– Sadealue liikkuu itään ja koilliseen, jonne on luvassa vielä sadetta. Muualla maassa sataa tälläkin hetkellä. Itä-Uusimaahan ja Kymenlaaksoon sadealue on saapumassa. Jyväskylässä ja Keski-Suomessa Savossa on vielä sadekuuroja, samoin Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa.

Kokon mukaan hajanainen sadealue liikkuu tällä hetkellä sellaista vauhtia, että ainakin itärajalla ja Lapissa sadetta saadaan vielä yölläkin. Muu maa poutaantuu viimeistään huomisaamuun mennessä
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    4. 4

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    5. 5

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    6. 6

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    7. 7

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    8. 8

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    9. 9

      Yksi puukotuksen uhreista alle 18-vuotias – neljä potilasta kotiutetaan tänään

    10. 10

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    4. 4

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    5. 5

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    6. Näytä lisää