Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Siilinjärven ampuja ja uhri tunsivat toisensa – Poliisi: ”Miehet ovat samasta metsästysseurasta”

Julkaistu:

Ammuskelu
Poliisi harkitsee Siilinjärvellä maanantai-iltana ammuskelleen miehen vangitsemista.
1960-luvulla syntyneen siilinjärveläismiehen epäillään ampuneen Simonsalossa sijaitsevan omakotitalon ikkunan rikki ja paennen paikalta autolla noin kello puoli kahdeksan. Poliisi sai havainnon autosta Siilinjärvellä noin tunti tapahtuman jälkeen.

Auto ei pysähtynyt annetusta pysähdysmerkistä vaan jatkoi ajoaan kaahaten noin 100 kilometrin tuntinopeutta kevyen liikenteen väylällä. Samalla hän heitti autosta ulos aseen, joka paljastui myöhemmin pienoiskivääriksi.

Kun poliisi sai miehen kiinni, hän puhalsi alkometriin peräti 2,58 promillea.

Rikoskomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että epäilty mies on yhä pidätettynä. Koska hän oli pidätyshetkellä kovassa humalassa, kuulusteluja jatketaan vielä tänään ja huomenna.

Poliisi myös harkitsee miehen vangitsemisen esittämistä.

– Moni asia on vielä selvittämättä. Poliisi esimerkiksi tutkii, mitä mies oikein aikoi saavuttaa ammuskelullaan, kenelle kuuluu hänen hallussaan ollut pienoiskivääri ja oliko mies suunnitellut tekoaan jo pitkään, Taskinen kertoo.

Ampumisen kohde ei ollut summittainen vaan tekijän puolelta harkittu. Miehen aseluvat oli peruttu vähän aiemmin ja hänen omat aseensa olivat jo poliisin hallussa. Taskinen kertoo, että ampumisen taustalla on mahdollisesti muutaman viikon takainen ampuma-aseisiin liittyvä rikosasia.

– Sen yhteydessä kuultiin tätä asianomistajaa. He ovat toisilleen tuttuja myös samasta metsästysseurasta, poliisi sanoo.

Tällä hetkellä poliisi epäilee miestä vaaran aiheuttamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    5. 5

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    6. 6

      Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

    10. 10

      Erittäin ruskettunut prinsessa Birgitta palasi Mallorcalle – ”Elän normaalia elämää kuten kuka tahansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    8. 8

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    5. 5

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    6. Näytä lisää