Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Miesten vesiskootteri kaatui ja jatkoi matkaansa Kustavissa – yksinkertainen konsti olisi estänyt

Toinen miehistä sai hälytettyä apua läheisestä saaresta.
Kaksi humalaista miestä joutui merihätään lauantaina aamulla hieman yhden jälkeen Taivassalon ja Kustavin suunnalla, kertoo rajavartiolaitos tiedotteessaan.

Miesten kuljettama vesiskootteri oli rajavartiolaitoksen mukaan ilmeisesti kaatunut Hakkanpäänaukolla, ja miehet joutuivat veden varaan. Miesten kertoman mukaan vesiskootteri jatkoi matkaansa, koska vesiskootterin niin sanottu tappokytkin ei ollut kiinnitettynä.

Toinen miehistä onnistui uimaan läheiseen saareen ja hälyttämään apua saaressa olleiden mökkiläisten avulla.

Nauvon merivartioaseman partio löysi kadoksissa olleen henkilön ja miesten vesiskootterin etsintäalueella olevan saaren rannasta.

Miehistä toista epäillään vesiliikennejuopumuksesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

  2. 2

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  3. 3

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  4. 4

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  5. 5

    Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

  6. 6

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  7. 7

    Valepoliisit asettivat uhreille ansan kylmäasemalle: käskivät jättämään pankkikortit maahan ja poistumaan paikalta

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  6. 6

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  7. 7

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

  2. 2

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  3. 3

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  4. 4

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  5. 5

    Tästä on kyse Venäjän mielenosoituksissa – raportti Medvedin luksusjahdeista ja kiinteistöistä sai kansan valumaan kaduille

  6. Näytä lisää