Akseli

Kotimaa

Valikko

Teräase heilui oululaispizzeriassa – kaksi kiidätettiin sairaalaan

Oulu
Kaijonharjun ostoskeskuksessa sijaitsevassa pizzeriassa on sattunut puukotustapaus.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kello 21.35, että Oulun Kaijonharjun kaupunginosan ostoskeskuksella olevassa ravintolassa on tappelu.

Alustavien tietojen mukaan kolme miestä tappeli ravintolan henkilökunnan tiloissa. Yksi osallisista on ravintolan työntekijä.

Poliisit tapasivat tapahtumapaikan läheisyydestä kaksi osallista, joista toista oli lyöty teräaseella. Yksi epäilty on edelleen kateissa ja häntä etsitään.

Ilta-Sanomien tavoittamien silminnäkijöiden mukaan paikalta kuljetettiin kaksi henkilöä ambulanssilla sairaalaan. Paikalla oli myös useita poliisipartioita ja pelastushelikopteri.

Poliisilla ei ole vielä varmaa tietoa loukkaantuneiden vammojen laadusta.

Oulun poliisilaitoksen komisario Jan Sormunen vahvistaa, että pizzeriassa on käytetty teräasetta.

– Sellainen tieto meillä on, että puukkoa olisi käytetty. Siitäkin on tulossa vielä tarkennusta.

Poliisi ei osaa myöskään kertoa, liittyykö puukotus keskiviikkoiseen joukkotappeluun Oulun Limingankadulla, mutta asiaa selvitetään. Joukkotappelussa ammuttiin laittomalla aseella ja yritettiin vahingoittaa ajamalla autolla henkilön päälle. Poliisi epäilee tappelun mahdolliseksi syyksi pizzerioiden välistä reviirikiistaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. 6

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  7. 7

    Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

  8. 8

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  9. 9

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  10. 10

    MTV: Salattujen elämien Lari jättää sarjan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  8. 8

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  9. 9

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  10. 10

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. Näytä lisää