Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Nokia teki loistavan tuloksen – ylitti selvästi odotukset

Verkkolaitteita valmistava Nokia julkisti tänään huhti-kesäkuulta selvästi parantuneen liiketuloksen, kun markkinoilla odotettiin tuloksen laskua.
Nokian liikevoitto nousi huhti-kesäkuussa 508 miljoonaan euroon 284 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kohosi 3,2 miljardiin euroon 2,9 miljardista eurosta.

Toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoo olevansa erityisen tyytyväinen verkkoyksikkö Nokia Networksin parantuneeseen tulokseen. Hänen mukaansa myös paikannusyksikkö Heren tulos oli jälleen hyvä, ja lisensseistä sekä patenteista vastaava Technologies jatkoi etenemistään.

– Samalla kun uskomme tietoliikennemarkkinan pysyvän haastavana, uskon, että kurinalainen toimintamallimme ja vahva suorituskykymme auttavat meitä erottautumaan tässä liiketoimintaympäristössä, Suri sanoo.

Hänen mukaansa Nokia keskittyy jatkossakin kulujen alentamiseen ja tehokkuuden parantamiseen.

Nokian liikevaihtoon vaikutti kuitenkin euron heikkeneminen, sillä ilman valuuttakurssien vaikutusta liikevaihto olisi pudonnut prosentin verran.

Nokian ylivoimaisesti suurimman yksikön Networksin tulosta nosti erityisesti ohjelmistomyynnin tavallista suurempi osuus.

Networksin osuus liikevaihdosta oli 2,7 miljardia euroa. Heren liikevaihto oli 290 miljoonaa ja Technologiesin 193 miljoonaa euroa.

Suri kertoo, että vaihtoehtojen arviointi Heren osalta on edennyt pitkälle. Saksalaiset autovalmistajat Daimler, BMW ja Audi ovat osoittaneet kiinnostustaan Heren ostoon. Herellä on myös muita ostajakandidaatteja.

Lue myös Taloussanomien juttu Nokian tuloksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    2. 2

      Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

    3. 3

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. 6

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    9. 9

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    10. 10

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    2. 2

      Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

    3. 3

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. Näytä lisää