Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Muhoksen murha: Epäiltyjä esitetään vangittaviksi

Muhos
Veriteon motiivista poliisilla ei vielä kerrottavaa.
Poliisi esittää Muhoksen murhasta epäiltyjä vangittaviksi tiistaina iltapäivällä Oulun käräjäoikeudessa. Kahden vuonna 1998 syntyneen pojan epäillään syyllistyneen viikonloppuna perhekodin ohjaajan surmaamiseen. Epäiltyjä kuulusteltiin maanantaina. He ovat poliisin mukaan olleet yhteistyökykyisiä ja kertoneet tapahtumista. Tekoa tutkitaan edelleen murhana.

– Murhaepäilyä puoltaa kokonaisarvio, jossa on otettu huomioon teon raakuus ja vakaa harkinta. Asiasta on keskusteltu syyttäjän kanssa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela.

Savela ei vielä maanantaina halunnut tarkentaa teon motiivia. Surma tapahtui yhden epäillyn huoneessa.

Tekovälineitä poliisi ei vielä kerro, mutta niitä on ollut useita. Teossa ei kuitenkaan käytetty ampuma- eikä teräaseita. Surmansa saanut 58-vuotias mies oli jäämässä eläkkeelle.

Perhekodilla oli tapahtuman aikaan ohjaajan lisäksi neljä nuorta poikaa. Kaksi epäiltyä saatiin kiinni varsin pian teon jälkeen Kuopiossa.

Kahta muuta poikaa kuullaan todistajina. Poliisi ei toistaiseksi kerro, olivatko he surman silminnäkijöinä.

Murhan lisäksi asiassa tutkitaan törkeää ryöstöä ja törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Avi pyytää selvityksen perhekodin pitäjältä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto aikoo pyytää tällä viikolla kirjallisen selvityksen Metsolan perhekodin henkilömitoituksesta ja rakenteesta.

– Siinä kysytään, onko toiminta ollut Valviran luvan mukaista kesäaikaan ja tapahtumahetkellä. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa siellä olleen mitään luvanvastaisuutta. Pyyntö kohdistuu yksikköön, ei tapahtumiin, sanoo avin ylitarkastaja Pirjo Mäkeläinen.

Metsolan viisipaikkaisessa perhekodissa on avin tietojen mukaan yhdeksän työntekijää. Heistä yksi eli uhri oli yövuorossa.

– Yövuoron mitoitusta ei ole erikseen määritelty, mutta yksi on minimi, Mäkeläinen sanoo.

Perhekotia pyörittävän Nuorten Ystävät -palvelut Oy:n lastensuojelupalveluiden johtaja Kati Lehtola kertoo tapahtuman järkyttäneen nuoria ja henkilökuntaa. Kaikki ovat olleet kriisiavun piirissä.

– Perhekodissa on aina vähintään viisi ohjaajaa ja parhaimmillaan 8–9. Tällä hetkellä asiakkaita on ollut neljä eli ohjaajia on ollut enemmän kuin vaaditaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

  3. 3

    Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

  4. 4

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  5. 5

    Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

  6. 6

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  7. 7

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  8. 8

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  9. 9

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  10. 10

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

  3. 3

    Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

  4. 4

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  5. 5

    Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

  6. Näytä lisää