Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Suomi maksoi EU:lle ennätyssuuren jäsenmaksun

EU
Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat EU:n nettomaksajia eli jotka maksavat enemmän EU:lle rahaa kuin saavat sieltä.
Euroopan komission hiljattain julkaisemien, jäsenvaltioiden kesken vertailukelpoisten lukujen mukaan Suomen nettomaksu EU:lle oli 809 miljoonaa euroa vuonna 2014, mikä oli enemmän kuin aiempina vuosina. Myös Suomen nettomaksu suhteessa bruttokansantuloon (0,40%) oli viime vuonna aiempia vuosia suurempi.

Suomen nettomaksut olivat 172 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja ne kasvoivat siitä vuoteen 2012 mennessä 658 miljoonaan euroon. Vuonna 2013 Suomen nettomaksu oli 604 miljoonaa euroa. Merkittävin osuus EU-jäsenmaksusta pohjautuu jäsenmaan bruttokansantuloon. Vaikka Suomessa talouskasvu on ollut olematonta viime vuodet, on maksuosuus kuitenkin noussut merkittävästi.

– Kun kakku jaetaan kaikkien jäsenvaltioiden kesken tietyssä suhteessa, Suomen bruttokansantulon muutos ei yksin vaikuta, vaan siihen vaikuttavat kaikkien jäsenmaiden bruttokansantulon muutokset. Yksi tekijä ovat uudet EU:n jäsenmaat, joiden varallisuus on keskimääräistä alempi, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Martti Anttinen sanoo.

EU-jäsenmaksujen suuruus lasketaan eri lailla komissiossa ja kansallisesti. Suomen oman laskumallin mukaan Suomen nettomaksut EU:lle olivat viime vuonna yli miljardi euroa.

– Viime vuosi oli meneillään olevan rahoituskehyskauden ensimmäinen vuosi. Silloin ei saatu käyntiin kaikkia erilaisia EU-ohjelmia, kuten maaseudun kehittämisohjelmia. Niistä saatiin päätökset aikaan vasta loppuvuodesta 2014. Näin ollen rahakaan ei kulkenut. Tämän vuoden nettomaksun arvioidaan olevan alle 600 miljoonaa euroa, Anttinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – itsemurhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    7. 7

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    8. 8

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    9. 9

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    10. 10

      Humalainen mies pakeni poliisia Kärkölässä 150 km/h – matka päättyi yllättäen bussipysäkille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

    6. 6

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    7. 7

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    8. 8

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – itsemurhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    4. 4

      Yhdysvalloissa asuva Tero Kuittinen kummastelee Suomen työtahtia HS:ssa – ”Ei täällä ole vaihtoehto, että ottaa uupumukseen vuoden sapattia”

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. Näytä lisää