Soini, Veini

Kotimaa

Jaakon päivän kivi tuli postiennakolla ulkoavaruudesta – katso videolta, miltä näytti heittoseremonia

Julkaistu:

Kylmä kivi
Virallisesta kivenheitosta Helsingin Kolera-altaaseen Kauppatorin reunalla vastasi tänäkin vuonna jo kahdettakymmenettä kertaa Suomen Epätieteellinen Seura.
Perinteisesti Jaakon päivänä kylmä kivi hyydyttää uimavedet. Tämän kesän Jaakon päivän kylmä kivi oli Suomen Epätieteellisen Seuran mukaan tilattu postiennakolla ulkoavaruudesta.

Ennen Helsingin Kauppatorin laidalla tapahtunutta heittoa seuran kylmälaboratorio oli tulostanut avaruudesta siepatun mötikän täydellisen 3D-kopion, joka päätyi hyytävänä altaaseen. Aikaisempina vuosina altaaseen on molskahtanut muun muassa silitysrauta, muumion muna, Siperian kivi sekä Viisasten kivi.

Ennen uimavesien jäähdytystä epätieteiljiät laittoivat paikalla olleet tanssimaan Jaakon kiven jenkan. Yksinkertainen koreografia imitoi kylmään veteen menevän uimarin liikkeitä, jolloin veteen uskaltaa kastaa vain yhden jalan kerrallaan. Tämän liikkeen toistamisesta saatiin aikaan oiva marssia muistuttava jenkka.

– Miinus 49 astetta! Suomen Epätieteellisen Seuran vappumestari Jyri Lehtonen varmisti mittarista avaruusmöhkäleen lukeman.

Seura lupasi kiven myötä kesän menevän vihdoinkin takuuvarmasti pilalle.

Päivän virallinen Jaakko,Wirallinen kylmänkiven heittäjä Jaakko Koskinen lupasi, ettei ainakaan itse aio uimaan.

– En pulahda, merivesi on takuulla nyt kylmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    4. 4

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    5. 5

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    6. 6

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    7. 7

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    8. 8

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    9. 9

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    10. 10

      Prinssi Charlesin suosio pohjamudissa – uusi kysely paljastaa karut luvut: Camillasta ei haluta kuningatarta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    4. 4

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    5. 5

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    6. Näytä lisää