Ritva

Kotimaa

Valikko

Pilvenpiirtäjiä, kahvilakatuja ja kansainvälistä kuhinaa – tältä Helsinki voi näyttää vuonna 2050

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin väestönkasvu on voimakkaampaa kuin koskaan. Kaupunginosat tiivistyvät, liikenne vilkastuu ja kantakaupunki kasvaa. IS selvitti, miltä tuleva miljoonakaupunki saattaa näyttää vuoteen 2050 mennessä.
Suomen pääkaupunki kasvaa tällä hetkellä noin 9000 uuden asukkaan vuosivauhtia. Hurjimpien arvioiden mukaan Helsinki on vuonna 2050 jo miljoonakaupunki.

Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa kasvupaineisiin yleiskaavalla eli suunnitelmalla, jonka pohjalta Helsinkiä on tarkoitus kehittää yhä suuremmaksi ja vilkkaammaksi. Yleiskaavan perustana on väestöennuste, jonka mukaan Helsinki on vuonna 2050 kasvanut 860 000 asukkaan kaupungiksi.

Helsinki tiivistyy ja sen kantakaupunki laajenee. Viraston visiossa yhdeksi tiivistämiskeinoksi ovat tulossa pariisilaistyyliset, puiden reunustamat, kahviloita ja puoteja notkuvat kaupunkibulevardit. Yllä olevalla videolla arkkitehti Terhi Kuusisto esittelee Laajasalontiellä tulevaa kaupunkibulevardia.

Katso kartasta alta, mitä muutoksia eri kaupunginosiin on suunniteltu. Jos kartta ei näy kunnolla, voit tarkastella sitä myös täällä.



Suunnitelmissa on kahmalokaupalla muutakin suurkaupunkimaisuutta: pilvenpiirtäjiä, suuria kauppa- ja kulttuurikeskuksia ja uusia, urbaaneja kaupunginosia ja kortteleita.

– Uudessa yleiskaavassa kolmanneksen rakentamisesta on ajateltu sijoittuvan kaupunkibulevardien varsille. Kolmannes sijoittuisi uusille laajemmille alueille, kuten Malmille, ja kolmannes täydennysrakentamisen kautta vanhoille alueille ympäri kaupunkia, kertoo viestintäassistentti Aki Antinkaapo Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

– Erityisesti asemanseuduista tulee tiiviitä pikkukaupunkimaisia keskustoja, jotka linkittyvät toisiinsa raiteilla.

Talouden alavire viivästyttää

Kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikivi on ollut suunnittelemassa yleiskaavaa vuodesta 2012, jolloin nykyisen yleiskaavan työohjelma ja lähtökohdat määritettiin.

– Prosessi on pitkä. Sekä asukkaiden että poliitikkojen toiveet on huomioitava, Salmikivi sanoo.

– Nytkin yleiskaavaan tehdään muokkauksia asukkailta saatujen mielipiteiden perusteella. Myös taloudelliset suhdanteet vaikuttavat suunnittelun reunaehtoihin ja myöhemmin suunnitelmien toteutukseen.

Kaupunkisuunnitteluvirasto tekee yleiskaavaluonnoksesta syksyksi päivitetyn ehdotuksen, jonka on määrä edetä kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn syksyllä ja kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2016 aikana.

– Poliittisessa päätöksessä nousee varmasti lisäkysymyksiä esimerkiksi kaupunkibulevardeihin liittyen, Salmikivi ennustaa.

Kaupunkibulevardeja on kritisoitu siitä, että ne hidastaisivat henkilöautoliikennettä – ja toisaalta perusteltu sillä, että tiivis rakentaminen mahdollistaisi kantakaupungin laajentumisen ja pikaraitiotieverkoston rakentamisen Helsinkiin.

Suurista linjauksista ollaan yhtä mieltä – käytännön toteutuksista ei

– Suunnittelutyö on muuttunut: enää ei katsota karttaa tupakka suussa ja punaviinilasi huulilla. Portaita on enemmän. On paljon strategioita ja tavoitteita, jotka ohjaavat kaavoitusta, Salmikivi kuvailee.

Salmikiven mukaan suurten kysymysten strategisista linjauksista vallitsee yksimielisyys – kuten siitä, että raideliikennettä suositaan eikä yksityisautoilua priorisoida.

Yhteisenä tavoitteena on myös, ettei yksityisautoilu lisääntyisi väestön kasvaessa, eli että autoilu vähenisi suhteessa väestön määrään.

– Erimielisyyksiä tulee siinä vaihessa, kun linjauksia pitää viedä eteenpäin. Suurin osa on sitä mieltä, että kaupungin kasvu on hyvä asia, ja että uusille kaupunkilaisille pitää rakentaa asuntoja. Siitä taas ollaan eri mieltä, mihin asuntoja pitäisi rakentaa. Viikissä ehdotetaan rakentamista Malmin lentokentälle ja Malmilla Viikin pelloille.

Salmikivi kertoo, että samaa vastustusta ilmeni aikanaan esimerkiksi Pikku-Huopalahden rakentamisessa.

– Se on perinteistä muutosvastarintaa. Lopulta ollaan usein huomattu, että on sittenkin kiva saada paikalle palveluja ja vilkasta kaupunkikulttuuria.

Urbaania vipinää

Kaupunkisuunnitteluviraston kaavoitustyö ei suoraan tähtää kaupungin kehittämiseksi vain turisteja houkuttavaksi, eikä virasto päätä Guggenheim-museon kaltaisista hankkeista. Salmikivi kuitenkin toteaa, että jos Helsinki on houkutteleva ja elinvoimainen paikallisille, se vetää puoleensa myös turisteja ja muista maista muuttavia.

Tuleeko Helsingistä uusi Pariisi – houkutuksia kuhiseva mannermainen metropoli, jossa historian siivet leyhyvät sopusoinnussa modernien kaupunkituulien kanssa?

– Täällä on nytkin urbaania vipinää eri tavalla kuin esimerkiksi 1990-luvulla. Ravintolapäivä ja Siivouspäivä ovat esimerkkejä uudesta helsinkiläisestä kaupunkikulttuurista. Uuden Pariisin sijaan Helsinki säilyy Helsinkinä. Luonnonläheisyys on jatkossakin tärkeä arvo.

Alla on kuvia sekä muutoksista, joita Helsinkiin on tulossa seuraavien vuosien aikana varmuudella, että yleiskaavan muutosvisioista.

Hämeenlinnanväylä ja muut kaupunkibulevardit


Yleiskaavan visiossa Helsingin sisääntuloväyliä muutetaan moottoriteistä kaupunkibulevardeiksi vuoteen 2050 mennessä. Väylät muuttuisivat keskimäärin paria kilometriä aiemmin katumaisiksi, ja kumipyöräliikenteen lisäksi niillä kulkisivat niin raitiovaunut, pyöräilijät kuin kävelijätkin.

Pilottibulevardi on Laajasalontie, ja sen jälkeen bulevardisointia tutkitaan Itäväylällä, Lahdenväylällä, Tuusulanväylällä, Hämeenlinnanväylällä, Vihdintiellä, Turunväylällä ja Länsiväylällä.

– Helsingissä pyritään säilyttämään sekä laadukkaat lähivirkistysalueet että laajemmat viheralueet joka puolella kaupunkia. Kaupunkibulevardit ovat tulevaisuudessa keskeisessä roolissa, sillä tyhjentyviä teollisuusalueita tai luonnollisia suuria kehittämisalueita ei juuri enää ole, sanoo viestintäassistentti Aki Antinkaapo Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Yleiskaavan visiossa Helsingin sisääntuloväyliä muutetaan moottoriteistä kaupunkibulevardeiksi vuoteen 2050 mennessä. Käytännössä myös tunneleita voidaan harkita.

Kalasatama


Kantakaupunki laajentuu jo vauhdilla Kalliosta itään, ja meren rannalle Kalasatamaan on rakennettu kokonainen uusi kaupunginosa. Tuuli- ja aurinkovoimaa hyödyntävä alue sai oman metroaseman 2007, ja sinne nousee koko ajan lisää taloja. Kalasatamaan on tulossa myös pilvenpiirtäjiä, joista korkein on 126-metrinen. Asukkaita uudessa Kalasatamassa tulee olemaan jopa 20 000.

Keski-Pasila


Pasilasta puuhataan jatketta ydinkeskustalle: urbaania, korkeiden talojen liikenneyhteys-, työpaikka- ja kulttuurikeskittymää. Nykyään aluetta dominoivat hiirenharmaat betonirakennukset, mutta vuoteen 2021 mennessä siellä voi olla kymmenen 20–40-kerroksista tornitaloa, metroasema ja suuri kauppakeskus. Keski-Pasilassa tulee asumaan noin viisi tuhatta ihmistä. Rakennushankkeen hinta on noin miljardi euroa.

Kuninkaantammi ja Honkasuo


Luoteis-Helsingissä Vantaan läheisyydessä sijaitsevat Kuninkaantammi ja Honkasuo ovat saamassa uuden ilmeen ja satoja uusia asuntoja. Aiemmin maaseutumaisesta Honkasuosta rakennetaan nyt uutta, 1600 asukkaan puukerrostalojen täyttämää kaupunkikylää. Kuninkaantammesta taas on tarkoitus tulla 5000 asukkaan uusi asuinalue.

Laajasalo: Kruunuvuorenranta


Laajasalon ostoskeskus sijaitsee kantakaupungista linnuntietä noin kolmen kilometrin päässä, mutta nyt saarelle päästäkseen on kierrettävä bussilla Herttoniemen kautta, jolloin matkaa kertyy noin kymmenen kilometriä.

Laajasalon keskustaan yhdistävästä väylästä on väännetty kättä pitkään, ja ratkaisuja on ehdotettu metrosta köysirataan. Suunnitelmissa saari on liitetty kantakaupunkiin Kruunuvuoren alueen ja keskustan välisillä silloilla. Niitä pitkin Laajasaloon pääsee keskustasta hujauksessa raitiovaunulla tai pyörällä.

Yleiskaavaluonnoksessa on tehty varaus raitiotielle kantakaupungista Kruunuvuoren kautta Yliskylään, johon Laajasalontien kaupunkibulevardi on tulossa, ja siitä edelleen Vartiosaareen ja Vuosaareen. Kruunuvuorenrantaan on lokakuusta 2014 lähtien rakennettu uusia taloja, ja vuoteen 2028 sen on määrä tarjota koti 11 000 helsinkiläiselle.

Kruunusillat-arkkitehtikilpailu järjestettiin 2012, ja sen voitti Gemma Regalis -silta.


Laajasalon keskusta


Saarikaupunginosan 1970-luvulla rakennettu ostoskeskus on tarkoitus purkaa muutaman vuoden sisällä asuintalojen ja uuden liikekeskuksen tieltä. Uusi liikekeskus nousee Laajasalontien varrelle. Samalla metsikön ympäröimästä moottoriväylästä on tarkoitus tehdä kuhiseva kaupunkibulevardi. Kaupunkisuunnitteluvirasto on laskenut bulevardin tuottavan noin 60 miljoonaa euroa.

Viraston suunnitelma pohjautuu laskelmaan, jonka mukaan Laajasalo kasvaa vuoteen 2050 mennessä 35 000 asukkaan kaupunginosaksi. Visiossa on myös huomioitu, että väestön ikäjakaumaa pitää monipuolistaa eli tehdä seudusta houkutteleva nuorille ja lapsiperheille.

Tällä hetkellä Laajasalossa kiteytyykin yksi Helsingin kaupunkisuunnittelun ristiriita: väestö ikääntyy samalla, kun päiväkodit ja koulut tarvitsevat uusia asiakkaita – eikä Helsingissä kuitenkaan riitä kohtuuhintaisia asuntoja niitä tarvitseville.

Laajasaloa suunnitteleva kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Terhi Kuusisto kertoo ISTV:n videolla, miten patinoituneesta 1970-lukulaisesta lähiöstä suunnitellaan trendikästä kahvilakaupunginosaa, joka on samalla uusi osa kantakaupunkia.

Länsisatama


Ydinkeskusta saa jatketta myös lähinnä satama- ja teollisuuskäytössä aiemmin olleesta Länsisatamasta, jonka rakentaminen on jo kovassa vauhdissa. Alueeseen kuuluvat Jätkäsaari, Hernesaari, Eiranranta, Salmisaari, Telakkaranta ja Ruohonlahti. Sinne on tulossa muun muassa torni- ja kerrostaloja, liikuntapuisto, liiketiloja, kouluja ja kauppakeskuksia.

Länsisatamassa tulee asumaan noin 30 000 ihmistä ja työpaikkoja on laskettu syntyvän 20 000.

Malmi


Kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavoittaja Heikki Salmikivi arvioi, että Pohjois-Helsingin Malmi tulee kokemaan ehkä jyrkemmän muodonmuutoksen kuin mikään toinen kaupunginosa.

Yleiskaavassa entiselle Malmin lentokentän alueelle muuttaisi jopa 25 000 asukasta, ja suur-Malmista kaavaillaan Helsingin tärkeintä keskusta-aluetta Itäkeskuksen rinnalla kantakaupungin jälkeen. Suunnitteilla on muun muassa suuria kerrostaloja ja kaupunkipientaloja.

Töölönlahti


Töölönlahdelle ydinkeskustaan on noussut lyhyessä ajassa uusi, urbaani toimisto- ja kulttuurikortteli: Kiasma valmistui 1998, Sanomatalo 1999, Musiikkitalo 2011, Alma-talo 2012, KPMG-toimistotalo ja UPM:n Biofore-talo 2013 ja Ernst & Young (EY) -talo 2014.

Alueen seuraava suurhanke on sadan miljoonan euron hintainen keskustakirjasto, jonka maanrakennustyö alkaa syksyllä 2015. Kirjaston on määrä valmistua kolmessa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

    6. 6

      Tuhannet suomalaiset ovat käyneet Mauno Koiviston haudalla – Mona, 10, pyysi päästä hyvästelemään presidentin

    7. 7

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Rintaman kauhut kokenut sotaveteraani näyttää, mitä kirjoitti muistiin rauhan tultua – ja lähettää nuorisolle yhden toiveen

    10. 10

      Jaajo arvioi vipuun mennyttä yleisövastausta: "Ei jengi vaan tiedä!"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    3. 3

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    4. 4

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    5. 5

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää