Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Ihan kamala kesäkaupunki

Kun kiertää Kesä-Suomea, huomaa asioita.
Että kansa juo ihan coolina tihkusateen laimentamaa Karjalaa, vaikka ”nyt on menossa” pienpanimobuumi.

Että porilaisilla on kamalan vaikeaa, kun kaupungissa on saman viikon aikana kaksi tapahtumaa.

Ja että Suomi on arkkitehtuuriltaan aivan järkyttävän ruma maa, aivan kuin initaatioriittinä alan kouluissa olisi juottaa oppilaille uutetta, joka muuttaa silmämunat puuksi.

Jos jossain näkee kauniin historiallisen rakennuksen, kolmen metrin päähän siitä on takuuvarmasti rakennettu Espoon virastotalon pienoismalli. Ihanat kesäkaupungit tarkoittavat Turkua, jos seisot selkä päin torille.

Keskimääräisen kirkonkylän arkkitehtuuri on rakentunut siten, että kaikki ennen vuotta 1960 tehty on purettu. Jos jotain onkin jäljellä, se hajotetaan joka tapauksessa pian huonoon kuntoon vedoten.

Tilalle on tuotettu jokaisella vuosikymmenellä rakennuksia, joiden seinät huutavat paitsi rumuutta, myös kysymystä ”menevätkö näiden suunnittelijat todellakin iltaisin ylpeinä nukkumaan?” Yleinen vaikutelma on kaikkialla kuin halpahallissa, jossa on haapeita kopioita jostakin muutama vuosi sitten halutusta merkkitavarasta. Melkein, mutta ei ihan, eikä enää.

Valtion aikanaan lahjoittama saneerauskaava varmistaa, että tervetuloa-kylttejä lukematta on mahdotonta tietää, onko Loimaalla vai Kiteellä. Tosin kylttejä lukemallakaan asia ei selviä, koska on niin vaikea muistaa, oliko kuntasloganin lupaamaa aitoa osaamista Juvan vai Humppilan slogan tai onko hyvä paikka elää Merijärvi vai Loppi.

Paraatipaikalle perustetaan ostoskeskus, koska Aasiassa valmistettuja t-paitoja ja ämpäreitä on muuten ihan liian vaikea hankkia. Keskuksessa pidetään Mieltsisekoalepäivät joka syksy ja kevät, koska se elävöittää keskustaa.

Kaavan sinetöi arkkitehtuurin asiantuntija, joka ilmoittaa, että nämä betonikasat ovat historiallisesti äärimmäisen merkittäviä kerrostumia, te ette juntit vain tajua sitä.

Suomi on arkkitehtuuriltaan aivan järkyttävän ruma maa.

Tietenkin arkkitehtuuri muuttuu historian mukana, eikä ympäristöä voi museoida. Maallikon on vain vaikea mieltää bensa-aseman taivaisiin kurkottavaa valotornia tai mitäänsanomattomuudessaan lakonisia teollisuuskuutioita elementeiksi, joilla olisi mitään merkittävää kerrottavaa tuleville sukupolville.

Rakentamisen laadusta puhutaan paljon. Suomihan on maa, jossa viranomainen puuttuu tarvittaessa vaikka hevosten nimiin, mutta kuntotarkastajaksi saa ryhtyä kuka vain. Esteettinen laatu onkin tässä katsannossa jotain, joka kuuluu ruotsalaisille.

Ranskalainen kirjailija Stendahl sanoi aikanaan, että kauneus on lupaus onnellisuudesta.

Onnea, Suomi.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. 6

      Tiger Woods muistelee seksiskandaaliaan – ”Olimme niin rakastuneita Elinin kanssa, mutta sitten...”

    7. 7

      Yksi kuoli henkilö- ja kuorma-auton kolarissa Tuusulassa

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    5. 5

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    6. Näytä lisää