Martta

Kotimaa

Valikko

Yrittäjä ihmettelee, miksi työpaikat eivät kelpaa suomalaisille: ”Eniten minua hämmästyttää se...”

Julkaistu:

– Motivoituneita suomalaisia työntekijöitä on vaikea saada töihin, yrittäjä Niko Siponen sanoo.
Festivaalien siivouspalveluita tarjoavan Suomen Festariduuni Oy:n yrittäjä Niko Siponen kritisoi Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä työttömyysturvaa. Parikymmentä vuotta alalla toimineen yrittäjän mukaan työttömyysturva pitäisi saada nykyistä motivoivammaksi.

Siponen kertoo Facebookiin kirjoittamassaan päivityksessä esimerkkejä suomalaisten nuorten suhtautumisesta työntekoon. Siposen mukaan hänen yrityksensä työllistämät nuoret ovat lopettaneet työnteon jopa ennen työvuoronsa alkua. Siposen päivityksessään esiin nostamat esimerkit ovat kaikki yhdeltä viikonlopulta.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Siposen mukaan heidän yrityksessään työskentelee siivoustehtävissä pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.

– Motivoituneita suomalaisia työntekijöitä on vaikea saada meille töihin, Siponen sanoo.

Siivousalan työntekijöiden palkka määräytyy Siposen mukaan osaamistason mukaan. Palkka on suuruudeltaan alkaen noin 10 euroa tunnilta.

Vikaa työttömyysturvassa?

Vaikka Siponen käsittelee FB-päivityksessään erityisesti nuoria, hän sanoo Ilta-Sanomille, että ongelmat koskevat kaikenikäisiä työntekijöitä.

– Eniten minua hämmästyttää se, että jotkut eivät suostu pitkänkään ajan jälkeen ottamaan vastaan mitään muuta kuin oman alansa töitä.

Yrittäjän arvion mukaan työhön kohdistuva nirsous johtuu kahdesta asiasta. Ensinnäkin siivousala on pitkään hänen mukaansa nähty alana, joka ei ole työnhakijoiden keskuudessa haluttu. Toisena asiana hän pitää sitä, ettei työttömyysturva kannusta riittävästi työntekoon.

Siposen mukaan ratkaisu työnhakijoiden ja työntekijöiden nirsouteen olisi se, että työttömyysturvaa pitäisi saada nykyistä motivoivammaksi.

– Pätkätöiden tekeminen pitää saada motivoivaksi, sillä pätkätyöt johtavat usein kokoaikaiseen työsuhteeseen yrityksen kasvaessa, hän sanoo.

Toisena korjauskohteena Siponen näkee työttömyysturvaan liittyvän byrokratian. Byrokratiaa pitää yrittäjän mukaan karsia.
  • Työelämä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    10. 10

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää