Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

HS: Liki 400 000 suomalaista kärsii tästä häiriöstä – vaikeuksia jopa herätyskellon ajastamisessa

Laskemiskyvyn häiriö dyskalkulia aiheuttaa vaikeuksia selvitä alkeellisista laskutehtävistä.
Helsingin Sanomat uutisoi, että noin 5–7 prosentilla suomalaisista aikuisista on dyskalkulia eli laskemiskyvyn häiriö. Tämä tarkoittaa, että häiriö vaivaa lähes 400 000:ta suomalaista.

Dyskalkulia aiheuttaa esimerkiksi vaikeuksia hahmottaa lukujen suuruusluokkia ja ymmärtää prosenttilaskuja. HS:n mukaan muun muassa hintojen suuruuden laskeminen ja herätyskellon ajastaminen saattaa olla dyskalkuliselle aikuiselle haastavaa.

Lehden haastattelema tutkija Pekka Räsänen täsmentää, että dyskalkulia on nimenomaan laskemishäiriö. Dyskakulinen aikuinen ei opettamallakaan opi peruslaskutaitoja.

– Matematiikka on paljon laajempi asia kuin laskeminen. Se sisältää esimerkiksi algebran ja trigonometrian. Näiden ihmisten on vaikea hahmottaa lukumääriä, Räsänen sanoo HS:lle.

Lehti kirjoittaa, että jopa neljävuotiaalla voidaan todeta dyskalkulian merkit. Räsänen ennustaa, että häiriön taustoista tiedetään enemmän jo kymmenen vuoden sisällä.

Dyskalkuliaa ei nykytiedon mukaan voi parantaa, HS kirjoittaa. Lehden mukaan heikko laskutaito kaksinkertaistaa riskin joutua työttömäksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel vahvoilla F1-avauksen voittokamppailussa, miten käy Kimin ja Valtterin? IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Manner-Suomen pienin tahtoisi suuremmaksi – ”en mä enää ikinä Helsinkiin lähtisi”

  4. 4

    Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

  5. 5

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  6. 6

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  7. 7

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  8. 8

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  9. 9

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  10. 10

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  3. 3

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  6. 6

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  7. 7

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  8. 8

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  9. 9

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  10. 10

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vettel vahvoilla F1-avauksen voittokamppailussa, miten käy Kimin ja Valtterin? IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Manner-Suomen pienin tahtoisi suuremmaksi – ”en mä enää ikinä Helsinkiin lähtisi”

  4. 4

    Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

  5. 5

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  6. Näytä lisää