Sami, Samuli

Kotimaa

Ilkka Kanervan anastettu Saab oli katsastamaton

Julkaistu:

Auto
Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) siniharmaa Saab anastettiin loppuviikosta Turun ydinkeskustasta. Sunnuntaina Kanerva kertoi, että auto on löytynyt.
Ilkka Kanerva teki anastetusta autostaan rikosilmoituksen. Vuosimallia 1999 oleva Saab palasikin oikean omistajansa haltuun varsin rivakasti.

– Auto on taas hallussani. Se on onneksi suurin piirtein kunnossa, mutta rekisterikilvet oli viety. Se kertoo varmasti jotain teon motiivista, Kanerva kertoi sunnuntaina alkuillasta IS:lle.

Kanerva kertoi saapuneensa Porissa järjestetystä SuomiAreena-tapahtumasta kotiin torstai-iltana ja pysäköineensä autonsa asukaspysäköintipaikalle.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja lähti perjantaina viiden aikoihin työmatkalle Moskovaan ja vietti päivän siellä. Lauantaiaamuna Kanervan piti lähteä Lokalahdelle, mutta autoa ei näkynyt missään.

Kanerva kertoo, että auto löytyi ja palasi omistajansa haltuun sunnuntaina erilaisten vaiheiden myötä poliisin, pysäköintiviranomaisen ja talonmiehen yhteistyöllä. Autossa oli vaatteita, mökkitavaroita sekä papereita, mutta ei mitään salaista tai arkaluontoista.

– Autosta oli pöllitty tavaroita, Kanerva harmitteli kuitenkin.

Maanantaina katsastuskonttorille

Seuraavan ajon osoite kuitenkin katsastuskonttori. Kanervan Saab olisi pitänyt katsastuttaa viimeistään 8. heinäkuuta.

– Pitää paikkansa. En ole ehtinyt katsastuttamaan autoa, kansanedustaja myöntää viitaten miehen heinäkuun aikana kiireisenä pitäneisiin Etyj-kokoukseen, SuomiAreenaan ja Moskovan-matkaan.

– Aika on varattu heti huomisaamuksi, hän kertoi sunnuntai-iltana.

Kanervan mukaan poliisi on saanut torstain ja perjantain välisenä yönä varastetusta autosta sen anastaneen henkilön sormenjäljet. Kanervalla ei kuitenkaan ollut tietoa siitä, onko tekijän jäljille päästy.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. 6

    Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

  7. 7

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  8. 8

    Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

  9. 9

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  10. 10

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  6. 6

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  7. 7

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  8. 8

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  9. 9

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  10. 10

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. Näytä lisää