Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Mika, 41, katosi salaperäisesti Kuopiossa – poliisikin huolissaan: ”Ei kuulu tapoihin”

poliisi etsii
Omaiset huolestuivat, kun Mika Sepponen ei ilmestynyt sovittuihin tapaamisiin.
Perhe ja omaiset ovat huolissaan 41-vuotiaasta Mika Sepposesta. Kuopiossa asuva Sepponen lähti maanantaiaamuna kotoaan. Hän liikkui henkilöautollaan.

Viimeinen varma havainto Sepposesta on maanantai-iltapäivällä puoli kahden aikaan. Hän oli lähellä Kolmisopen Citymarkettia.

Perhe huolestui, kun Sepponen jätti tulematta sovittuihin paikkoihin.

– Mika Sepposen tapoihin ei kuulu jättää tulematta tapaamisiin. Hän on hävinnyt salaperäisesti, tutkinnanjohtaja Juha Korhonen Itä-Suomen poliisista sanoo.

Sepponen ilmoitettiin kadonneeksi.

Korhonen sanoo, ettei ole viitteitä siitä, että Sepponen olisi joutunut rikoksen uhriksi.

Sepponen liikkui valkoisella Skoda Octavia -merkkitsellä autolla, jonka rekisteritunnus on RRZ-131.

Mika Sepponen on noin 180 senttiä pitkä ja hoikkavartaloinen. Hänellä on lyhyet tummahkot, osaksi kaljuuntuneet hiukset. Katoamispäivänä hänen yllään oli farkut ja msta tuulipuvun takki. Hän käyttää yleensä silmälaseja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. 6

      Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

    7. 7

      Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

    8. 8

      Suosittu Emmerdale-tähti pakeni henkensä edestä Manchesterin iskua – ”Ihmiset kirkuivat ja huusivat”

    9. 9

      Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

    10. 10

      Piiritystilanne Porissa – pakettiautoon lukittautunut mies uhkasi räjäyttää kaasupullon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. Näytä lisää