Alvar, Auno

Kotimaa

451 kuvaa todistaa: Stubbin hymy on hyytynyt

Julkaistu: , Päivitetty:

Ministeri
Ilta-Sanomat selvitti, että Alexander Stubbin hymyprosentti on pudonnut vuodessa 25:sta 9 prosenttiin.
Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Luukka kirjoitti sunnuntaina HS:n kolumnissa, miten kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin ulkoisessa olemuksessa on tapahtunut merkittävä muutos. Hän on kolumnin mukaan vähentänyt hymyilemistä.

Leveä hymy on ollut vuosia Stubbin tavaramerkki. Kun hänet valittiin viime vuoden kesäkuussa puolueen puheenjohtajaksi ja siten pääministeriksi, nähtiin kuvissa paljon iloa. Tämän kevään eduskuntavaalien jälkeen olemus on vakavoitunut: valtiovarainministeri Stubb ei paljon hymyä väläyttele.

IS kävi läpi Lehtikuvan kaikki kuvat Stubbista kesäkuulta 2014 sekä kesäkuulta 2015. Niitä on yhteensä 451. Tulos todistaa oikeaksi kolumnissa esitetyn väitteen: Stubbin hymy on hyytynyt rajusti.

Vuosi sitten kesäkuussa Stubbista oli otettu 333 valokuvaa. Kuvista 82 kappaletta oli hymykuvia. Hymyprosentti oli noin 25 eli Stubb hymyili lähes joka neljännessä kuvassa.

Tämän vuoden kesäkuussa Stubbista on 118 kuvaa. Stubb hymyilee kymmenessä kuvassa. Hymyprosentti on pudonnut yhdeksään.

Helsingin Sanomien Kuukausiliite tutki niinikään joulukuussa 2014 Stubbin hymyilyä. Kuukausiliite kävi läpi 1147 Lehtikuvan kuvaa Stubbista kesäkuusta 2014 marraskuuhun 2014. Kuukausiliitteen laskelmien mukaan Stubbin hymykuvat vähenivät radikaalisti toukokuun 51 prosentista marraskuun 27 prosenttiin.

Ilta-Sanomien selvitys osoittaa, että pudotus siitä eteenpäin on ollut todella suuri.

Päivitys 13.7. kello 14.18. Juttuun lisätty Kuukausiliitteen tekemä Stubbin hymyprosentti -selvitys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    4. 4

      Danny 75 vuotta! Muistelee elämänsä tähtihetkiä ja karikkoja – avioero, Armin kuolema, uusi rakkaus...

    5. 5

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    6. 6

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    7. 7

      ”Voisiko mummo olla tiistaisin päiväkodissa?” – vanhempainiltojen hulluimmat kysymykset

    8. 8

      Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

    9. 9

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    10. 10

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    9. 9

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    4. 4

      Danny 75 vuotta! Muistelee elämänsä tähtihetkiä ja karikkoja – avioero, Armin kuolema, uusi rakkaus...

    5. 5

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    6. Näytä lisää