Mauri

Kotimaa

Microsoftin synkät uutiset veivät Salon kaupunginjohtajan yöunet – lomat vaihtuivat kriisipalavereihin

Julkaistu:

Microsoftin irtisanomiset
Microsoftin Salon tuotekehitysyksikön suunniteltu lakkauttaminen on kova isku noin 54000 asukkaan varsinaissuomalaiselle kaupungille.
Ohjelmistojätti Microsoft ilmoitti keskiviikkona vähentävänsä Suomesta enintään 2300 työntekijää. Erityisen raskaasti suunnitellut irtisanomiset koettelevat Salon kaupunkia, missä sijaitseva Microsoftin tuotekehitysyksikkö on tarkoitus ajaa alas.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kertoo Ilta-Sanomille järkyttyneensä Microsoftin keskiviikkona pudottamasta uutispommista. Microsoftin puhelinmyynnin kehitystä tiiviisti seurannut Rantakokko osasi odottaa irtisanomisia, mutta niiden suuruusluokka yllätti.

– Takaraivossa on viime aikoina pyörinyt pelko siitä, että jotain muutoksia Saloon kohdistuu, mutta ihan tällaista ei sentään odotettu, Rantakokko viittaa tuotekehitysyksikön suunniteltuun sulkemiseen.

Salon tuotekehitysyksikössä työskentelee noin 1100 ihmistä. Osa heistä saanee töitä Microsoftin muista yksiköistä Espoosta ja Tampereelta, mutta Rantakokko arvioi kaupungin työttömyysasteen ponnahtavan lähelle 20 prosenttia. Huhtikuun lopussa Salon työttömyysprosentti oli 15,5.

Keskiviikon synkät irtisanomisuutiset vetivät kaupunginjohtajan mielen välittömästi matalaksi.

– Kovin hyvin en viime yönä nukkunut ja torstaiaamu on mennyt järkytyksestä toipuessa, Rantakokko kertoo.

Huonoista uutisista huolimatta Rantakokko ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään. Kaupunginjohtajan tälle viikolle kaavailemat lomapäivät ovat vaihtuneet kriisipalavereihin.

– Teemme parhaillaan toimintasuunnitelmaa siitä, kuinka tässä tilanteessa tulisi edetä. Etsimme mahdollisia yhteistyökuvioita ja kaavailemme yritystoimintaa teollisen internetin puolelle.

Rantakokon mukaan kaupungin tavoitteena on päästä neuvottelupöytään Microsoftin sekä Ely-keskuksen kanssa mahdollisimman nopeasti.

– Tarkoitus oli olla ensi viikkokin lomalla, mutta se saa nyt jäädä.

Rantakokon mukaan tässä tilanteessa on tärkeää pitää yllä uskoa tulevaisuuteen.

– Ei saa lannistua. Omat tunteet pitää ulkoistaa, jotta pystyy itse toimimaan ja kannustamaan muita. Töihin on alettu, kaupunginjohtaja sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

  6. 6

    Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

  7. 7

    Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

  10. 10

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  4. 4

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  8. 8

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  9. 9

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  10. 10

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

  6. Näytä lisää