Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Elinkeinoministeri Rehn Microsoftin yt-pommista: ”Tämä on kännykkätarinan loppu”

Julkaistu:

Microsoft vähentää Suomesta jopa 2300 työntekijää.
Elinkeinoministeri Olli Rehn puhui keskiviikkoiltana tiedotustilaisuudessa, jossa hän kommentoi Microsoftin yt-uutista yhdessä pääministeri Juha Sipilän ja oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin kanssa.

Rehn korosti, että irtisanomisuutiset ovat erittäin iso isku Salolle ja koko Suomelle.

– Etenkin irtisanotuille tietenkin. Tämä on yhden tarinan loppu, kännykkätarinan loppu, Rehn sanoi.

Microsoft vähentää Suomesta jopa 2300 työntekijää seuraavien kuukausien aikana. Toiminnot Salossa lopetetaan, ja työtehtäviä siirretään sieltä Espooseen ja Tampereelle, yhtiö kertoi keskiviikkona tiedotteessaan.

Microsoftilla on nyt Suomessa noin 3200 työntekijää, jotka työskentelevät pääosin puhelinliiketoiminnoissa.

Myös Rehn muistuttaa datakeskuksesta

Rehn korosti tiedotustilaisuudessa, että hallitus on ryhtynyt välittömiin toimiin tulevaisuuden suhteen yhdessä Microsoftin kanssa. Mukaan otetaan myös Salon kaupunki ja alueen toimijat.

– Nyt on tärkeää, että reagoimme nopeasti lisäbudjetilla. On toimittava yhteistyössä yrityksen kanssa ja vietävä eteenpäin siirtymäkauden ohjelmaa.

Kuten Sipilä oli tehnyt aiemmin samassa tiedotustilaisuudessa, myös Rehn otti esiin puheet mahdollisesta Suomeen rakennettavasta datakeskuksesta.

– Toivottavasti tämä nyt vahvistaa Microsoftin yhteiskuntavastuun tunnetta, jotta asiaa viedään eteenpäin. Suomessa on datakeskukselle vahvaa osaamista sekä suotuisa ilmasto näihin tarkoituksiin, Rehn muistutti.

Hallitus aikoo Rehnin mukaan tukea ja kannustaa toimijoita sekä rohkaista ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi.

– Salosta vapautuu nyt huippuosaamista, jota voidaan hyödyntää eri aloilla, kuten liikenne- ja autoteollisuudessa. Lisäksi Salolla on laaja ICT-teollisuutta tukeva alihankkijaverkosto, hän sanoi.

Videolla ministerit Rehn, Sipilä ja Lindström HSTV:n haastattelussa.

Helsingin Sanomien uutiset irtisanomisista löytyvät täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Salama, rankkasade ja palohälytys keskeyttivät Bolshoi-ryhmän harjoituksen Olavinlinnassa – ”Valtava paukaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. Näytä lisää