Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Microsoftin irtisanomiset yllättivät Salon kaupunginjohtajan – pitää yhtä asiaa nyt erittäin tärkeänä

Julkaistu:

Microsoftin irtisanomiset
Kaupunginjohtajan mukaan irtisanomisuhan alla olevat työntekijät ovat huippuosaajia.
Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei osannut odottaa Microsoftin Salon toimipisteen alasajoa.

Irtisanomisten aikataulu ja mittakaava yllättivät kaupunginjohtajan, vaikka täysin irtisanomiset eivät yllättäneet. Rantakokon mukaan jotain aavistuksia mahdollisista irtisanomisista oli olemassa.

Rantakokon mukaan nyt irtisanomisuhan alla olevat työntekijät ovat huippuosaajia. Yksi kysymys on hänen mukaansa se, mistä näille irtisanottaville löydetään oikea paikka.

Salon kaupungin tasolla irtisanomisten vaikutukset näkyvät Rantakokon mukaan ainakin niin, että kaupungin työttömyysaste nousee lähelle 20 prosenttia.

– Irtisanomiset vaikuttavat toki työntekijöiden tulotasoon. Välillisesti vaikutukset näkyvät myös alueen palveluyrityksissä, hän toteaa.

Rantakokon mukaan tässä tilanteessa on tärkeää pitää yllä uskoa tulevaisuuteen. Toisin sanoen olennaista on se, ettei irtisanomisista huolimatta lamaannuta. Rantakokon mukaan nyt pitää hakea toimia, joilla tilanteesta selvitään.

– Tällaiset toimenpiteet ovat koulutukseen liittyä ja yrittäjäpolun hakemista, Rantakokko sanoo.

Vaikutukset kaupungin talouteen tulevat viiveellä

Kaupunginjohtajan mukaan Salosta työttömäksi jääville henkilöille pyritään löytämään uusi työpaikka yhdessä Microsoftin ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Irtisanomisten vaikutukset näkyvät Salon kaupungin taloudessa Rantakokon mukaan vasta parin vuoden viiveellä. Kaupunginjohtajan mukaan irtisanomisten myötä pitää miettiä myös kaupungin talouden sopeutustoimia. Ensimmäisenä vuorossa on kuitenkin pohtia sitä, miten irtisanottavat saadaan työllistettyä.

– Talouden tasapainottamistoimia saattaa tulla, mutta niitä ei pohdita ihan ensimmäisenä, Rantakokko sanoo.

Salossa on Microsoftilla 1000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Palkinnoksi 100 jäätelöä – Joanna, 11, pääsi näyttämään taitojaan aikuisten yleisurheilun SM-kisoissa

    7. 7

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    8. 8

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    9. 9

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    10. 10

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. Näytä lisää