Mauno, Maunu

Kotimaa

18-vuotiaalta kuskilta lähti auto sivuluisuun – seitsemän loukkaantui kolarissa

Julkaistu:

VT 5
Mikkelin tiistaisen kolarin tapahtumat alkavat selvitä.
Mikkelissä tiistaina iltapäivällä sattunut kolari ei ollutkaan puhdas nokkakolari, kerrotaan Etelä-Savon poliisilaitokselta.

Ylikonstaapeli Kari Toivonen kertoi Ilta-Sanomille tiistaina iltapäivällä hieman ennen neljää, että kolarissa olivat osallisena 18-vuotiaan miehen kuljettama auto ja auto, jossa oli kyydissä keski-ikäinen pariskunta. Toivosen mukaan nuoren miehen kuljettama auto lähti jostain syystä sivuluisuun.

Nuoren miehen kuljettama auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Toinen kolarissa osallisena ollut auto törmäsi sivuluisuun lähteneen auton perän oikeaan reunaan.

Autoilla oli Toivosen mukaan vauhtia onnettomuushetkellä arviolta 80–90 kilometriä tunnissa.

Kolarissa loukkaantui yhteensä seitsemän ihmistä. Heistä kolmen vammat ovat Toivosen mukaan vakavia.

Nuoren miehen kuljettamassa autossa oli hänen lisäkseen kyydissä kaksi pientä lasta, nuorempi sekä hieman vanhempi henkilö. Toisessa autossa oli kyydissä keski-ikäinen pariskunta.

Kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa Mikkelissä Vitostiellä tiistaina iltapäivällä hieman ennen yhtä. Kolaripaikka sijaitsee noin viisi kilometriä Otavasta etelään.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  6. 6

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  9. 9

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  10. 10

    Martina Aitolehti avoimena seksistä ja fantasioista: ”Olen erittäin seksuaalinen ihminen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  6. Näytä lisää