Martta

Kotimaa

Valikko

Syyttäjä valittaa Tapanilan raiskauksesta – myös vapautettujen teko arvioitava uudelleen

Julkaistu:

Rikos
Syyttäjä valittaa Tapanilan raiskaustapauksen tuomiosta kaikilta osin.
Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski on ilmoittanut tyytymättömyytensä Tapanilan raiskaustapauksen tuomioon. Syyttäjän tyytymättömyys koskee tuomiota sen kaikilta osin.

Velitski kertoo Ilta-Sanomille, että tapauksen näyttö pitää arvioida uudelleen.

– Pääasia tässä on se, että vaadin ehdotonta vankeutta törkeästä raiskauksesta, hän sanoo.

Velitski haluaa myös, että hovioikeus arvioi tuomion oikeudenmukaisuuden.

– Tästä asiasta pitäisi tehdä linjaveto, Velitski lisää.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan hän valittaa tuomiosta sen kaikilta osin, koska vastaajien kertomuksissa on ristiriitaisuuksia.

– Jotta saadaan varmuus siihen, mitä kukakin vastaajista todella teki, heitä pitää kuulla uudelleen hovioikeudessa, hän sanoo.

Tyytymättömyys koko tuomioon tarkoittaa sitä, että Velitski valittaa tuomiossa myös siitä, että käräjäoikeus vapautti kaksi poikaa syytteistä. Käräjäoikeus katsoi, etteivät he osallistuneet raiskaukseen.

Kaksi vapautettiin syytteistä

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi nuorukaista kolme Tapanilassa tapahtuneeseen raiskaukseen syylliseksi katsottua nuorukaista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin perusmuotoisesta raiskauksesta.

Näiden saamat tuomiot vaihtelivat vuodesta ja neljästä kuukaudesta vuoden pituiseen rangaistukseen. Kolmikko tuomittiin myös korvaamaan uhrilleen 5 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Kaksi syytettyä jätettiin tuomitsematta. Käräjäoikeus vapautti kaksi henkilöä syytteestä kokonaan, koska katsoi, etteivät nämä osallistuneet raiskaukseen ollenkaan. Koska käräjäoikeuden tuomio on julkinen lukuun ottamatta uhrin henkilöllisyyteen viittaavia tietoja, siitä käy ilmi myös tuomitsematta jätettyjen osuus tapahtumassa.

Tuomion perusteluista ja henkilötodisteluista selviää, että kaksi syytetyistä seurasi uhria yhdessä raiskauksista tuomittujen kanssa näiden poistuessa junasta Tapanilan asemalla.

Seuraavaksi kolme tuomittua tarttui uhrista kiinni.

– Heidän tarkoituksenaan on edellä kerrotuin tavoin ollut asianomistajan pysäyttäminen ja seksuaalinen koskettelu, tuomiossa sanotaan.

Samaan aikaan kaksi syytteistä vapautettua seurasi tilannetta hieman kauempaa, tien toiselta puolelta. Tästä kaikki viisi olivat oikeuden mukaan yhtä mieltä, mutta uhri ei ollut varma asiasta.

– Asianomistaja ei osannut sanoa, olivatko nämä vastaajat käyneet puristelemassa häntä. Asianomistajaa puristelleita käsiä oli ollut paljon, oikeus toteaa.

Kumpikaan sivusta seuranneista ei kehottanut kavereitaan lopettamaan. Syyttäjän mukaan toinen heistä oli myös todennut, että uhrille tehtävä on ”tosi siistiä”.

Myös uhrille jäi sellainen käsitys, että tekijät käyttäytyivät ylimielisesti ja pitivät toimintaansa siistinä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

  6. 6

    Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

  7. 7

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  8. 8

    IS-haastattelu: Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto puolustaa kilpa-autoilua – ”Ralli on ja pysyy Jyväskylässä!”

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  6. 6

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  7. 7

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – Pelastuslaitos varoittaa: Savu on terveydelle haitallista, sulkekaa ikkunat

  6. Näytä lisää