Minja, Miisa

Kotimaa

Seon asiakkaita odotti ikävä yllätys verkkopankissa: ”Tästä ei ole ilmoitettu missään”

Julkaistu:

Tekninen häiriö
Tornion Seo-huoltoaseman korttiautomaatilla maksaneilta on perjantain aikana veloitettu kerralla useita katevarauksia kerralla. Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneen lukijan mukaan ongelmasta ei ole tiedotettu missään.
– Seo tilitti satoja euroja asiakkailta ilman varoitusta. Maaliskuusta toukokuuhun Seo:n serverit eivät ole olleet toiminnassa, mutta tästä ei ole ilmoitettu missään, kertoo Tornion asemalla tankannut opiskelija Ilta-Sanomille.

– Kaikki onnelliset tankkaajat, minä mukaan lukien ovat tankanneet Seo:n toimipisteessä tietämättään, ettei heiltä ole oikeasti veloitettu penniäkään, hän jatkaa.

Suomalaisen Energiaosuuskunnan Seon toimitusjohtaja Hannu Laitinen kertoo kuulleensa asiasta perjantai-iltapäivänä ja saaneensa tapauksesta asiakkailta toistakymmentä yhteydenottoa. Laitisen mukaan kyseessä on tekninen häiriö, joka ei ole täysin ennenkuulumaton. Laitisen mukaan ongelmat ovat ajoittuneet maaliskuun puolivälistä toukokuun loppuun.

– Korttiautomaatilla maksaessa kortille laitetaan katevaraus, joka poistuu tietyn ajan kuluttua tankkauksesta. Tässä tapauksessa näin ei jostain syystä ole käynyt, jolloin pitkän aikavälin veloitukset ovat tulleet kerralla, hän sanoo.

Vika voi Laitisen mukaan olla palveluntarjoajan palvelimella Tampereella tai Helsingissä. Asiasta tiedotetaan alueen asiakkaille tarkemmin toivottavasti jo maanantain aikana.

– Usein tällaisissa tapauksissa asiakkaat saavat rahansa takaisin ilman erillisiä toimenpiteitä, mutta siihen voi mennä joitakin päiviä. Pyrimme hoitamaan asian kuntoon mahdollisimman pian.

Laitinen korostaa, että toistaiseksi on epäselvää, onko virhe syntynyt maksunvälityksessä vai automaatti- ja palvelinyhteydessä.

– Olen kuullut lähimaksukortteihin liittyvistä ongelmista. Olen joistain paikoista kuullut, ettei niillä maksaminen ole aina sujunut kuin Strömsössä, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. 6

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    7. 7

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    8. 8

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. Näytä lisää