Heidi

Kotimaa

Hyviä uutisia auringonpalvojille – helleaalto kestää odotettua pidempään

Julkaistu: , Päivitetty:

Näyttää mukavasti siltä, että perjantai ei jää viikon viimeiseksi hellepäiväksi.
Hieno sää hellii suomalaisia vielä viikonloppunakin, sillä perjantaina päättyväksi ennustettu helleaalto näyttäisi jatkuvan ennakoitua pidempään.

– Torstaina Etelä- ja Länsi-Suomessa ei näy juuri pilven riepuakaan. Lämpötilat nousevat siellä maksimissaan +27 celsiusasteeseen, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eero Ojala kertoo Ilta-Sanomille.

Muuallakin Suomessa on Ojalan mukaan mukava sää viileään alkukesään verrattuna.

– Itäosissa maata päästään +20 asteeseen. Pohjoisessa jäädään tosin paikoin alle +15 asteen, hän sanoo.

Perjantaista tulee Ojalan mukaan todennäköisesti viikon lämpimin päivä.

– Perjantai on kunnon hellepäivä, lähes koko maassa. Eteläisissä osissa maata lämpötilat nousevat +30 asteeseen. Muuallakin päästään yli hellerajan eli lämpötilat ovat noin +25–30 astetta, hän sanoo.

Poikkeuksina voivat olla Ojalan mukaan eteläisissä osissa maata länsirannikon Porin ja Rauman seudut.

– Kainuun ja Oulujärven pohjoispuolella päästään yli +20 asteen, mutta Lapissa on viileämpää, hän uskoo.

Lämpötilat eivät romahda lauantaina

– Uusimman ennusteen mukaan näyttää siltä, että myös lauantaina voidaan nauttia helteestä, ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, Ojala sanoo.

Vain pohjoisosissa maata jäädään hänen mukaansa todennäköisesti hellerajan alapuolella.

Helle ei ehkä katoa sunnuntainakaan

Helle saattaa Ojanalan mukaan sinnitellä jopa sunnuntaihin saakka, osassa Suomea.

– Lämpötilat ovat alemmat sunnuntaina kuin lauantaina. On silti mahdollista, että myös sunnuntaina päästäisiin yli hellerajan eli +25,1 asteeseen, ainakin eteläisissä osissa maata. Maan keskiosissa jäädään todennäköisesti tosin noin +20 asteeseen Ojala pohtii. Lapissa on hieman yli +10 astetta, hän kertoo.

Jutun alussa olevalla videolla HS:n ja Ilmatieteen laitoksen meteorologi Matti Eerikäinen vastaa IS:n lukijoiden kesäsääkysymyksiin.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. 6

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

    6. Näytä lisää