Alma

Kotimaa

Valikko

Asiantuntija Suomen kovasta Venäjä-ratkaisusta: ”Äärimmäisen vaikea tilanne”

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen mukaan vielä on vaikea sanoa, kuinka päätös vaikuttaa Suomen ja Venäjän suhteisiin.
Suomen ulkoministeriö ilmoitti tänään ettei se myönnä kuudelle EU-pakotelistalla olevalle venäläiselle lupaa saapua viikonloppuna Helsingissä alkavaan Etyj-kokoukseen.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) selitti päätöstä sillä, että keskusteluissa osa EU-maista oli vastustanut poikkeusluvan myöntämistä.

Pian päätöksen jälkeen Venäjä ilmoitti vetävänsä koko valtuuskuntansa pois tapaamisesta ja arvosteli päätöstä kovin sanoin.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi tilannetta Suomen ulkopoliittisen johdon kannalta ”äärimmäisen vaikeaksi”.

– Päätöksen tausta on tietenkin Venäjän omissa toimissa ja EU:n pakotepolitiikan tulkinnassa. Jotta pakotteet olisivat uskottavia, pitää niiden tulkinnan olla yhdenmukainen maasta riippumatta, hän korostaa.

– Etyj:n toiminnan kannalta tämä on hyvin ikävä ja harmillinen, mutta paljon muuta tässä ei ollut tehtävissä.

Suomi on pyrkinyt pitämään keskusteluyhteyden Venäjän poliittisen johdon kanssa auki maan Ukrainaa kohtaan kohdistamista toimista syntyneestä kriisistä huolimatta. Tiilikaisen mukaan vielä on vaikea arvioida, vastaako Venäjä Suomen päätökseen jotenkin.

– Sitä on vaikea sanoa, mihin tämä johtaa. Onhan näitä tilanteita, joissa pakotteet ovat konkretisoituneet, tullut jo eteen.

Tiilikainen muistuttaa että Venäjällä on aika-ajoin levinnyt käsitys että Suomen linja Venäjän suhteen poikkeaisi muista EU-maista.

– Tämä muistuttaa omalta osaltaan siitä että näin ei ole asian laita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    2. 2

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    7. 7

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    8. 8

      Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

    9. 9

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    10. 10

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    2. 2

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. Näytä lisää