Usko

Kotimaa

Valikko

”Se olisi suunnaton tappio” – Putinin liittolaisen tulo Suomeen yhä auki

Etyj
Suomessa pidettävään Etyj-kokoukseen alle viikko, venäläisten valtuuskunnasta kolmannes yhä pannassa.
Helsingissä sunnuntaina alkavaan Etyj-istuntoon tulossa olevan venäläisvaltuuskunnan kohtalo on yhä auki. Viisi venäläisparlamentaarikkoa on EU:n asettamassa matkustuskiellossa, mukaan lukien duuman puhemies Sergei Naryshkin.

– Tilanne on kesken, sanoo ulkoministeriön ajankohtaisviestintäyksikön päällikkö Vesa Häkkinen.

– Turha spekuloida. Toki vaihtoehtoja asianosaisilla periaatteessa olisi, hän muotoilee.

Kymmenen Venäjän valtuuskunnan 15 jäsenestä ei ole EU:n matkustuskiellossa, joten he voisivat tulla Helsinkiin joka tapauksessa. Kiistelty Naryshkin on kuitenkin ilmoitettu valtuuskunnan johtajaksi ja Venäjän lähetystö Helsingissä on toivonut, että hänet päästettäisiin maahan. Naryshkin on presidentti Vladimir Putinin läheinen poliittinen liittolainen.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi aiotun istunnon keskeinen järjestäjä on Suomen eduskunta.

– Toivotaan, että asia mahdollisimman pian ratkeaisi, sanoo eduskunnan kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Katriina Kuusinen.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi pari viikkoa sitten Yleisradion haastattelussa, että Etyjin sääntöjen mukaan kaikki jäsenmaat on kutsuttava kokouksiin mukaan. Presidentin mielestä tämä tarkoitti myös perille pääsyä.

Kuusisen mukaan kokousjärjestelyjä kuitenkin jatketaan ”täysipainoisesti” ja odotetaan vastausta ketä Venäjältä tulee. Hänen mukaansa olisi ”suunnattoman harmillista”, jos ketään ei tulisi.

– Etyjin hengen mukaista on, että keskustelua jatketaan kaikissa oloissa. Se olisi todella onnetonta, jos näin kävisi. Mutta EU-maat ovat tehneet päätöksensä ja Suomi seisoo sen mukana.

Kuusisen mukaan koko kokouksen peruuntuminen ei ole mahdollista.

– Me olemme 1,5 vuotta tätä järjestelleet ja jos viime hetkellä näin ilmoitettaisiin se olisi suunnaton tappio, Kuusinen sanoo.

Ota kantaa

Pitäisikö koko Venäjän valtuuskunta päästää Suomeen?

Kyllä 48% Ei 52%
Ääniä yhteensä 7824

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    6. 6

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    7. 7

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    10. 10

      Mitä tapahtui Johnny Deppille? Hollywood-komistus säikäytti fanit riutuneella olemuksellaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    3. 3

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    6. Näytä lisää