Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Helleraja vihdoin rikki? – Meteorologi: ”Tähän mennessä ehkä korkein todennäköisyys”

Julkaistu:

Sää
Lämmin henkäys on ennusteiden mukaan tulossa Suomeen ensi viikon lopulla.
Meneekö helleraja vihdoin rikki? Ja jos menee, niin milloin ja missä? Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eero Ojala on saanut vastailla aiheeseen liittyviin kysymyksiin jo lähes kyllästymiseen saakka.

Nyt hänellä saattaa kuitenkin olla iloista kerrottavaa suomalaisille, jotka kaipaavat kunnon rantakelejä. Lämmin henkäys on nimittäin tulossa etelän suunnasta!

Maan etelä- ja keskiosiin voi ensi viikon lopulla olla luvassa jopa hellettä.

– Tähän mennessä tämä on ehkä korkein todennäköisyys siihen, että 25 astetta voisi ylittyä perjantaina tai lauantaina. Sellaista signaalia on, Ojala kertoo Ilta-Sanomille.

Hellerajaa hätyytellään jo alkuviikosta

Jo maanantaina kaakossa lämpötila voi hätyytellä hellerajaa pienellä alueella Kymenlaaksossa tai Etelä-Karjalassa.

Ojala kuitenkin muistuttaa, että kesällä sään ennustaminen viikon päähän on erittäin haastavaa. Hänen mukaansa on kuitenkin todennäköisempää, että sää lämpenee kuin kylmenee.

– Kylmintä on pohjoisessa Lapissa, jossa viikonloppu pyörii kymmenen asteen molemmin puolin.

Kuurosateita alkavalla viikolla voi tulla muun muassa tiistaina ja keskiviikkona maan keskiosissa. Eteläosan ennusteet näyttävät pääosin poutaisilta.

Kesän toistaiseksi korkein lämpötila 24,9 astetta mitattiin 13. kesäkuuta Kouvolassa.

Yllä olevalla videolla HSTV:n meteorologi kertoo sunnuntain sääennusteesta.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    5. 5

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    6. 6

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    7. 7

      ”Painukaa hel***tiin täältä”: Republikaani­poliitikko hyökkäsi toimittajan kimppuun, lasitkin särkyivät – kuuntele

    8. 8

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    5. 5

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    6. Näytä lisää