Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Suomessa on tuomittu kuolemaan varkauksista, eläimiin sekaantumisesta ja kaksinkertaisesta huorauksesta

Julkaistu:

Oikeushistoria
Suomen oikeusjärjestelmä on saanut osakseen voimakasta arvostelua viime viikkoina muun muassa Tapanilan raiskaustapauksesta annettujen tuomioiden vuoksi.
Oli asiasta mitä mieltä tahansa, kiistaton tosiasia on kuitenkin, että Suomen oikeushistorian ankarin ajanjakso on kaukana takana.

Emeritusprofessori Heikki Ylikangas toimi Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorina vuosina 1978–1992. Useita teoksia Suomen historiasta julkaissut Ylikangas arvioi Suomen oikeushistorian ankarimmaksi ajankohdaksi 1600-luvun.

– 1600-luvulla Suomessa oli käytössä kovimmat rangaistukset. Vielä vuoden 1734 laissa mainittiin yli 60 rikollista tekoa, joista rangaistuksena oli kuolemantuomio. On eri asia, pantiinko niitä siihen aikaan aina enää täytäntöön, Ylikangas kertoo.

Tyypillisin kuolemanrangaistukseen johtanut rikos oli henkirikos.

– Jos kyseessä oli tahallinen tappo, murhasta puhumattakaan, seurauksena oli mestaustuomio. Siinä sovellettiin Mooseksen laista virinnyttä ajattelutapaa. Henki hengestä.

Kaksinkertainen huoraus oli vakava rikos

Suomi oli tuolloin osa Ruotsia, ja meillä oikeutta käytiin silloisten ruotsalaisten käytäntöjen mukaisesti. Tämä merkitsi sitä, että useista rikollisista teoista, joista nykyään ei seuraisi välttämättä edes vankilatuomiota, langetettiin kuolemanrangaistus.

Kaikkia 1600-luvulla kuolemaan johtaneita tekoja ei nykyään pidetä välttämättä lainkaan rangaistavina, ainakaan oikeudellisessa mielessä. Esimerkkinä voidaan mainita niin sanottu kaksinkertainen huoraus, jossa kaksi tahoillaan naimisissa olevaa henkilöä ryhtyi keskenään seksuaaliseen kanssakäymiseen.

– Kaksinkertainen huoraus oli 1600-luvulla sellainen teko, josta seurasi poikkeuksetta ankara rangaistus. Kuolemanrangaistus oli usein seurauksena myös eläimiin sekaantumisesta, ryöstöstä tai varkaudesta sekä maanpetoksesta.

Teloitustavat vaihtelivat rikoksen mukaan

Vakavimmista rikoksista seurauksena oli ankarin mahdollinen tuomio, kuolemanrangaistus mestauslavalla usein suuren väkijoukon edessä. Tällaisia rikoksia olivat esimerkiksi henkirikos, eläimiin sekaantuminen ja maanpetos.

– Tuomittu vietiin mestauslavalle, jossa häntä odotti pyöveli mestauskirveen kanssa. Tällaiset teloitukset olivat julkisia väenkokouksia. Sillä pyrittiin pelotusvaikutukseen, Ylikangas toteaa.

Kaikkia kuolemantuomioita ei pantu täytäntöön mestaamalla. Esimerkiksi omaisuusrikoksen tekijöitä ei yleensä mestattu.

– Käytäntönä oli se, että varkaudesta ja ryöstöstä langetettiin hirttotuomio. Muista kuolemantuomioon johtaneista rikoksista seurauksena oli mestaus.

Merkittävä muutos Venäjän vallan aikana

1700-luvun loppupuolella kuningas Kustaa III:n hallituskaudella rangaistukset vähitellen lievenivät. Merkittävin muutos koitti kuitenkin vasta, kun Suomi siirtyi Venäjän keisarikunnan alaisuuteen 1800-luvun alussa.

– Nikolai I:n tultua keisariksi vuonna 1825 kuolemanrangaistukset muutettiin karkotuksiksi Siperiaan. Kuolemanrangaistuksista luovuttiin, Ylikangas kertoo.

Itsenäisen Suomen historiassa kuolemanrangaistuksia on pantu täytäntöön ainoastaan poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa sotien aikana.

Tunnetuin esimerkki tästä lienee tunnetun aseistakieltäytyjän ja pasifistin Arndt Pekurisen teloitus jatkosodan aikana. Pekurinen teloitettiin ampumalla rintamalla aseistakieltäytymisen vuoksi marraskuussa 1941.

Yllä olevalla ISTV:n videolla kansanedustajat pohtivat Suomessa nykyään annettavia tuomioita.

Huom. Juttua päivitetty 26.6. Alkuperäisessä jutussa Nikolai II:n kerrottiin virheellisesti nousseen keisariksi vuonna 1825.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. 6

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  10. 10

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. Näytä lisää