Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Onnettomuustutkintakeskus tutkii Mikkelin siltasortumaa

Julkaistu:

Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut tutkinnan Mikkelin siltasortumasta.
Silta romahti Viitostielle viime viikon maanantaina, kun sillan purkua oltiin valmistelemassa. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta odottamaton sortuma aiheutti vaaraa liikenteelle.

Tutkinnanjohtaja Kai Valosen mukaan Onnettomuustutkintakeskuksen tarkoituksena on selvittää sortuman syy, jotta vastaavilta tapauksilta vältyttäisiin.

– Haluamme tarkistaa, johtuiko sortuma esimerkiksi siitä, että silta ei ollut alun perinkään kunnollinen. Selvitämme myös purkuun liittyviä työprosesseja: miten asiat oli tällä purkutyömaalla hoidettu, miten ne pitäisi vaatimusten mukaan hoitaa ja tuottavatko nämä nykyiset vaatimukset turvallisen lopputuloksen.

Valonen kertoo, että tutkinnassa otetaan huomioon myös liikennejärjestelyt. Viitostien liikenne oli pysäytettynä, mutta sortuneen sillan alta pääsi pujahtamaan muutama toiselta tieltä tullut auto.

Valosen mukaan tutkinnassa ei ole ainakaan vielä tullut esiin mitään viitteitä siitä, että romahtaneessa sillassa olisi ollut jotain vikaa. Hänen mukaansa myöskään muista silloista ei ole syytä olla Mikkelin tapauksen vuoksi huolissaan.

– Tämä silta romahti purkutöiden yhteydessä, ei esimerkiksi siksi, että jokin raskas ajoneuvo oli ajanut sen päältä, hän huomauttaa.

Siltaromahdukset ovat harvinaisia. Valosen mukaan edellinen vastaavanlainen tapaus on vuodelta 1998. Tuolloin Tainionkosken ylittävä Tornan silta sortui Imatralla, kun sitä purettiin. Valosen mukaan kaksi ihmistä putosi veteen. Heistä toinen hukkui.

Mikkelin siltaromahduksen tutkinta kestää Valosen arvion mukaan puolisen vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kylie Jenner poseerasi pikkuruisessa mekossa – rintaliivit jäivät kotiin: tunnissa yli miljoona tykkäystä

    7. 7

      Muistatko vielä? Ensimmäinen Selviytyjät-voittaja kuohutti nakuilullaan – voittopotti johti ongelmiin: vietti vuosia vankeudessa

    8. 8

      Kaikkia ei kirpaise: Suomeen tuotu kesällä useita superautoja – kalleimmasta pelkkiä veroja 137000 euroa!

    9. 9

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. Näytä lisää