Armas

Kotimaa

Valikko

Ulkomaiset asiantuntijat varoittavat Suomea: Venäjän maakaupoissa voi piillä uhka

Maakaupat
Asiantuntijat Virosta ja Ruotsista varoittavat suomalaisia naiiviudesta maakaupoissa.
Venäläisten tekemät maa- ja kiinteistökaupat Suomesta herättävät kiinnostusta myös ulkomailla.

– Yleinen virolainen mielipide on, että niin kutsutuilla vanhoilla EU- ja Nato-mailla on tähän asti ollut rento ja jopa naiivi suhtautuminen Venäjään. On selvää, että Venäjän hallitus käyttää kaikkia keinoja lisätäkseen vaikutusvaltaansa niin Suomessa kuin Virossa, arvioi Viron puolustusministeriön rahoittaman ICDS-tutkimuskeskuksen varajohtaja Martin Hurt.

Uusiksi Nato-maiksi lasketaan mm. Venäjä-kriittiset Baltian maat. Hurtin mukaan sotilaskohteiden lähelle voidaan perustaa ”turvataloja”, joista voidaan vakoilla.

– Niihin voitaisiin myös varastoida tarvikkeita sabotaasiyksiköille, jos Suomeen tehtäisiin yllätyshyökkäys.

Hurtin mielestä Venäjän aikeet eivät aina ole hyviä.

– Pitäisi olla varovainen alueilla, jotka ovat Suomen puolustukselle tärkeitä.

Tutkija: Kansalaisten kannattaa olla varuillaan

Saman ICDS-laitoksen vanhempi tutkija, tohtori Jaan Murumets muistuttaa, että myös kauempana sotilaskohteista olevia kiinteistöjä voidaan käyttää salaisten operaatioiden tarvikevarastoina ja turvataloina.

Hänen mielestään kansalaisten kannattaa olla varuillaan ja ilmoittaa epäilyttävästä toiminnasta viranomaisille.

– Jos venäläiset haluavat, he pystyvät tietenkin tuhoamaan ohjuksilla minkä tahansa kohteen Suomessa tai Virossa ilman, että yhtään sotilasta ylittää rajan, Murumets huomauttaa.

Myös Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun lehtori Tomas Ries sanoo, että Venäjän yleisesikunnalla on varmasti monia suunnitelmia sotilasoperaatioista Suomessa.

Lue aiheesta lisää tämän päivän Ilta-Sanomien digilehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    4. 4

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    5. 5

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Skotlanti järjestää uuden kansanäänestyksen itsenäisyydestä – taustalla Britannian EU-ero

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    10. 10

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    4. 4

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    5. 5

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    6. Näytä lisää