Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Tapahtui tänään historiassa: Pomo-Paavolan katoaminen päätyi Irwinin lauluun – ”Otetaan pienet paavolat”

Kesäkuun 1984 etsityimpiä henkilöitä oli Tampereen kaupunginjohtaja Pekka ”Pomo” Paavola.
Keskusrikospoliisilla oli kesäkuussa 1984 kiire löytää Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavola. Keskusrikospoliisi oli etsintäkuuluttanut Paavolan, koska syyteoikeus epäillystä lahjoman vastaanottamisesta oli vanhentumassa.

Epäily liittyi ns. Noppa-juttuun, jonka yksi haara oli rakennusyhtiön Paavolalle rakentama huvila. Samainen Noppa-tutkinta toi julkisuuteen komisario Sulo ”Suti” Aittoniemen, jonka saama julkisuus nosti hänet myöhemmin eduskuntaan asti.

”Pomon” lempinimellä tunnettu Paavola katosi kesäkuun alussa. Juhannussunnuntaina 24. kesäkuuta syyteoikeus kuitenkin vanheni, ja keskusrikospoliisi lopetti kaupunginjohtajan etsinnät. Viisi päivää syyteoikeuden vanhenemisen jälkeen Paavola palasi kotiin.

Paavola kiisti pakoilleensa poliisia ja kertoi saaneensa tiedon etsinnöistään vasta 28. kesäkuuta soittaessaan vaimolleen. Paavola kertoi viettäneensä sairauslomansa autoillen Keski-Euroopassa.

Tästä vääräleuat saivatkin suomalaiseen kansanperinteeseen uuden hoitomuodon: verenpainetta pystyi rauhoittamaan myös autoillen autobahneilla. Ja päätyipä Paavola levyllekin. Irwin Goodman lauloi vuonna 1985 Vexi Salmen sanoin ”otetaan pienet paavolat, kun kertyy painetta”.

Suomeen paluunsa jälkeen Paavola yritettiin lähettää pakkolomalle ja pidättää virasta. Lopulta hän sai vakavan huomautuksen sairauslomaansa liittyen.

Katoamista seuranneena vuonna Paavola siirtyi Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy:n palvelukseen ja oli Urpo ja Maija Lahtisen säätiön asia­mies. Nyt 81-vuotias Paavola palasi myös pariin kertaan Tampereen kunnallispolitiikkaan valtuutettuna ja oli 2000-luvulla myös Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. 2000-luvulla hän sai tuomiot törkeästä veropetoksesta ja valehtelusta oikeudessa.

Ilta-Sanomien kesäsarjassa esitellään kulloisenkin kalenteripäivän historiallisia poimintoja Suomesta ja muualta maailmasta.

Muistatko myös nämä?

1904 Charles E. Menches keksi jäätelötötterön St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä. Kääräistyssä vohvelissa tarjottaville jäätelöpalloille tosin ilmoittautui samoihin aikoihin muitakin keksijöitä.

1962 Pari viikkoa aikaisemmin Yhdysvalloista laukaistu Telstar 1 -tietoliikennesatelliitti välitti ensimmäistä kertaa suoraa televisiosignaalia toiselle puolelle maailmaa. Samana päivänä Telstar välitti myös ensimmäistä kertaa puhelun avaruuden kautta.

1976 Yhdysvaltalaisen American Legion -veteraanijärjestön jäseniä kokoontui Philadephiassa. Muutama päivä kokoontumisen jälkeen monet osallistujista sairastuivat keuhkokuumeen kaltaiseen tautiin. Lopulta tautiin kuoli noin 30 ihmistä ja yli 200 sai oireita. Kuumeisen keuhkotaudin aiheuttanut bakteeri löydettiin neljä kuukautta myöhemmin, ja tauti nimettiin siihen sairastuneiden mukaan legioonalaistaudiksi.

1984 Miss Amerikka Vanessa Williams ilmoitti luopuvansa kruunustaan, kun Penthouse-lehti oli julkaissut Williamsista pari vuotta ennen kruunausta otettuja alastonkuvia. Ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena Miss Amerikaksi valittu Williams on sittemmin tehnyt uran laulajana ja näyttelijänä. Elokuvien lisäksi hänet on nähty muun muassa televisiosarjoissa Ruma Betty ja Täydelliset naiset.

1986 Englannin prinssi Andrew ja Sarah Ferguson menivät naimisiin Westminster Abbeyssa Lontoossa. He muuttivat erilleen vuonna 1992, ja avioero oli vuorossa vuonna 1996. Andrew’lla ja Sarahilla on kaksi tytärtä, vuonna 1988 syntynyt Beatrice ja vuonna 1990 syntynyt Eugenie. Ex-avioparin välit ovat edelleen ilmeisen hyvät, sillä tammikuussa 2015 heidän uutisoitiin ostaneen yhdessä luksusalppimökin Sveitsin Verbieristä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    7. 7

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    8. 8

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    9. 9

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    10. 10

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    4. 4

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää