Verneri

Kotimaa

Näin Helsingin Pasila muuttui neljässä vuosikymmenessä – katso upeat ilmakuvat ennen ja nyt

Julkaistu:

Helsinki
Kai R. Lehtonen kuvasi vanhaa Pasilaa ilmasta ennen sen purkamista.
– Kun harrastukseni lentäminen ja valokuvaus pannaan yhteen, tulee ilmavalokuvaus, helsinkiläinen Kai R. Lehtonen kertoo IS:lle.

Eläkkeellä olevan historianopettaja ja radiotoimittaja kuvasi kolmisenkymmentä vuotta isoja rakennusprojekteja Helsingissä, kuten esimerkiksi Finlandia-talon rakentamisen.

Lehtonen julkaisi äsken ilmakuvakirjan vanhan Pasilan purkamisesta ja rakentamisesta. Kadonnutta kaupunkikulttuuria. Lentokuvia vanhasta Amurista ja Pasilasta (omakustanne 2015) kuvaa Pasilan muuttumista osana Helsingin kasvua.

Reilu sata vuotta sitten rakennettu vanha Pasila lanattiin uusien kerrostalojen tieltä pääosin 1970-luvulla.

– Tuntui siltä, että taas ne purkavat Helsingistä pittoreskin osan. Pasila on yksi tusinakaupunginosa tusinakaupunginosien joukossa.

Lehtonen haluaa samalla muistuttaa, että ilman Malmin lentoasemaa kuvat olisivat jääneet ottamatta. Malmin lentoasemaa ollaan parhaillaan varaamassa alueelle rakennettavalle asuinalueelle.

– En minä olisi oppinut ikinä lentämäänkään, ellei Malmin lentoasema olisi ollut tuossa lähellä, helsinkiläinen Lehtonen toteaa.

Tältä Helsingin Pasila näyttää nyt:

Pasilan lisäksi Kai. R. Lehtosen kirjassa on lentokuvia Tampereen työläiskaupunginosan Amurin vanhoista ja uusista rakennuksista.

Ota kantaa

Onko uusi Pasila parempi kuin vanha?

Kyllä 40% Ei 60%
Ääniä yhteensä 5514

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    4. 4

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. 6

      Video hurjasta lihaskrampista villitsee netissä – Bull Mentula kuvasi saman ilmiön pohkeessaan: ”Kuin siinä eläisi pieni olio”

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa – Ryan, 26, oli juuri pääsemässä hoitoon, kun hänet löydettiin kuolleena

    9. 9

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    10. 10

      Ylen gallup: Vihreät kiilasi keskustan ohi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    10. 10

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    2. 2

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    3. 3

      Steve Bannon antoi palaa – haukkui äärioikeiston pelleiksi, sulki pois sotilaallisen ratkaisun Pohjois-Koreassa

    4. 4

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    5. 5

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    6. Näytä lisää