Aulis

Kotimaa

Aamulla sataa, illalla sataa – luvassa vähän nihkeänlaista kesäsäätä

Julkaistu: , Päivitetty:

Tänään on sateita liikkeellä parissakin erässä, eli vähän nihkeänlaista kesäsäätä tiedossa, kertoo meteorologi Matti Eerikäinen.
Toinen ja aika voimakas sadealue on tänään liikkeellä maan keskivaiheilla sekä pohjoisessa, uutta sadealuetta odotellaan illaksi etelään

Iltapäivä on kuitenkin etelässä vielä laajalti poutainen.

Pääkaupunkiseudulla ja Turussa iltapäivällä saattaa jo pilvistyä ja tulla kuurosateita. Etelässä pitäisi olla vielä iltapäivällä aurinkoista ja lämpötilakin kohoaa aika laajalti yli parinkymmenen asteen.

Pohjanmaalla liikkuu nopeasti ohimeneviä kuurosateita. Runsaampi sadealue on päivällä Kainuusta kohti pohjoista ulottuvalla alueella.

Tähän liittyen vettä voi tulla paikoin runsaastikin, enimmillään jopa parikymmentä milliä vuorokauden aikana.

Sadealue yltää Oulun seudun kautta Länsi-Lappiin ulottuvalle alueelle. Lämpötila jää sateessa kymmeneen asteeseen. Itä-Lapissa ollaan ihan kesäisesti parissakymmenessä asteessa.

Sade jatkaa matkaansa iltasella kohti pohjoista, ja ilta näyttääkin varsin sateiselta Lapissa. Ja samalla myös etelään leviää seuraava sadealue. Väliin, maan keskiosiin jää poutainen ja osin selkeäkin kaistale.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Kansanedustaja Torvinen ihmettelee haastemieheltä saamaansa Halla-ahon selvityspyyntöä: ”En ilmeisesti ollut eronnut puolueesta tarpeeksi selvästi”

    7. 7

      Afganistanissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistu jälleen uusi video

    8. 8

      Suomalaismies ammuttiin autoonsa Namibiassa – oikeus ei uskonut epäillyn selitystä itsepuolustuksesta

    9. 9

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    10. 10

      Kommentti: Pääministeri Juha Sipilä karkasi populismilaukalle Suomen suvessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    4. 4

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    5. 5

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    6. 6

      Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    9. 9

      Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

    10. 10

      Melkoinen muodonmuutos: Eevi Teittinen säväyttää uudella hiustyylillään – hitti vai huti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brittilehti huomioi Sofia Belórfin – biletti Lontoossa Boltin ja tv-tähtien kanssa: julkkiskomistus sujautti puhelinnumeronsa

    2. 2

      F1-pomo ylisti Kimi Räikkösen hämmentävää kykyä – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Tampereella tarjolla hämmentävä vuokrayksiö: hintaan sisältyy kyyti Porschella, lippuja Tapparan peleihin ja jääkiekkomaila

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. Näytä lisää