Paula, Pauliina

Kotimaa

Valikko

Vaalirahat julki: Hänellä oli kallein kampanja – lähes 130 000 euroa

Julkaistu:

Kolme kansanedustajaa käytti vaalikampanjaansa yli satatuhatta euroa.
Vaalirahoitusilmoituksen jättäneistä kansanedustajista kallein kampanja oli RKP:n puheenjohtajalla Carl Haglundilla. Hän käytti kampanjointiin lähes 130 000 euroa, josta valtaosa oli katettu puolueelta sekä yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saaduilla varoilla.

Yli 100 000 euroa käyttivät Haglundin lisäksi Olavi Ala-Nissilä (kesk.) ja Jukka Kopra (kok.). Molemmat rahoittivat suurimman osan kampanjastaan omilla rahoillaan.

Ilmoituksen jättäneistä kansanedustajista vähiten kampanjarahaa käytti Maria Tolppanen (ps.), jonka vaalikampanjaan kului 3 400 euroa.

Ministereistä eniten rahaa, reilut 77 000 euroa, käytti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.). Yli puolet summasta oli yrityksiltä saatua tukea.

Ministereistä perussuomalaiset kuluttivat vähiten

Perussuomalaiset ministerit käyttivät vähiten rahaa kampanjointiin. Puolustusministeri Jussi Niinistö kulutti heistä eniten, runsaat 15 000 euroa, ja oikeus- ja työministeri Jari Lindström vähiten, noin 6 500 euroa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti käyttäneensä yli 38 000 euroa, josta suurin osa oli hänen omia rahojaan. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kampanja maksoi puolestaan reilut 60 000 euroa. Rahoitus tuli kokonaisuudessaan puolueelta.

Vaalirahoitusilmoitusten viimeinen jättöpäivä oli maanantaina. Kaksi kansanedustajaa, keskustan Kauko Juhantalo ja Mikko Alatalo eivät jättäneet vaalirahailmoitusta määräaikaan mennessä. Juhantalo kuitenkin toimitti ilmoituksen hieman määräajan jälkeen.

Kaikki ministerit jättivät ilmoituksen aikataulussa.

Ilmoitusvelvollisuus koskee valituksi tulleita sekä varasijalle yltäneitä ehdokkaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    5. 5

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    8. 8

      Poliisi julkaisi varoittavan kuvan juhannusliikenteeseen lähtijöille: ”Olkaa ainakin varovaisempia kuin nämä”

    9. 9

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    10. 10

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    2. 2

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    3. 3

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    10. 10

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    5. 5

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    6. Näytä lisää