Hemmo, Hemminki

Kotimaa

Valikko

Tutkakuvat julki: Täällä juhannus alkaa sateella

Juhannussää
Tänään sataa pitkin Suomea.
Toistaiseksi juhannuksen sää on näyttänyt kolealta ja sateiselta lähes kaikkialla Suomessa. Kunnon kesän merkit ovat kuitenkin ilmassa jo tästä illasta eteenpäin, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr.

– Lauantaista ja sunnuntaista mennään koko ajan kesäisempää säätä kohti. Ilmamassa ei nytkään ole kylmä, aurinko vain pitäisi saada näkyviin. Ensi viikon lopussa voi olla jo helteistäkin. Kesä on nyt selvästi alkamassa, Föhr sanoo.

Perjantaiaamupäivällä runsaimmin sataa alueella Tampereelta itään. Pirkanmaan ja Päijänteen tietämillä kohti Kymenlaaksoa kulkee edelleen kohti pohjoista sateisimman sään alue. Iltapäivällä myös lounaaseen on kehittymässä sadetta ja ukkosta, samoin maan länsi- ja keskiosiin sekä Pohjois-Suomen itäosaan.

Illalla sateet kuitenkin alkavat harveta varsinkin Etelä-Suomessa ja idässä.

– Nopeiten poutaa saadaan Uudellemaalle, Föhr ennustaa.

– Sateet ovat häviämässä ja yön kuluessa on laajoilla alueilla poutaa.

Lämpimän ja kuivan voittoisasta yhdistelmästä näyttäisi huomenna nauttivan itäisin Suomi.

– Idässä alkaa huomenna olla 20 asteen päivälämpötiloja, Föhr sanoo.

Ensi viikon lopulla helteet ovat jo täysin mahdollisia, ja kesäistä lämpöä kohti ollaan joka tapauksessa matkalla kovaa vauhtia.

– Olen asunut kaikki kesäni Suomessa, ja minulla on sellainen selkäydintuntuma, että alkukesään ei voi ikinä luottaa. Se on usein viileä, ja kunnolla lämmin tulee vasta juhannuksen jälkeen.

  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    2. 2

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    3. 3

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    6. 6

      Koituiko pellolle päätynyt juomatölkki Lempi-lehmän kohtaloksi? ”Todella tuskallinen ja julma kuolema”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    10. 10

      Oikeus ei taipunut kuubalaisten lentopalloilijoiden vaatimukseen – ”riidanalaisia ja riidattomia asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    2. 2

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    3. 3

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    4. 4

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    5. 5

      Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

    6. Näytä lisää