Signe, Varma

Kotimaa

Sipilä vertasi leikkausten arvostelijoita Kreikan pääministeriin – ”Aika kohtuutonta”

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) pitää hallituksen leikkaussuunnitelmien vaikutusten arvostelua ennenaikaisena.
Toukokuun lopussa aloittanut hallitus on saanut osakseen kovaa ryöpytystä suunnitelmistaan leikata julkisen sektorin menoja ja heikentää esimerkiksi työttömien ja eläkeläisten toimeentuloa.

Viime viikolla 85 professoria ja tutkimusjohtajaa julkaisivat yhteisen vaatimuksen, jossa he arvostelivat tasa-arvonäkökulman puuttumista hallitusohjelmasta täydellisesti. Allekirjoittajien mukaan naiset ja naisvaltaiset alat maksavat kohtuuttoman hinnan hallituksen kaavailemista sopeuttamistoimista.

Sunnuntaina arvostelijoiden joukkoon liittyivät Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro, joiden mukaan heikoimmassa ja haavoittuvammassa asemassa oleviin osuvissa menoleikkauksissa sivuutetaan täysin ihmisoikeudet.

Sipilä ehti jo tuoreeltaan puolustautumaan syytöksiä vastaan.

– Tehdään nyt ensin se uudistus ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Sitten arvioidaan sen suunnitelman vaikuttavuutta totta kai, Sipilä vastasi Helsingin Sanomille Brysselissä viime viikon torstaina.

Tiistaina politiikan toimittajien lounaalla Sipilä tarkensi tarkoittaneensa kommentillaan suunnitelmaa, ei itse uudistusta.

– Ei tietenkään ensin tehdä uudistuksia vaan ensin suunnitellaan ne uudistukset. Tätä tarkoitin Brysselissä kun vastasin tähän kysymykseen. Minusta on aika kohtuutonta arvioida uudistuksia joista ei ole edes suunnitelmaa olemassa miten ne toteutetaan, Sipilä vastasi Ilta-Sanomien kysyessä asiasta.

Sipilän mukaan on selvää, että esimerkiksi sote- tai eläkeuudistusta tehtäessä niiden vaikutuksen arvioidaan valmisteluvaiheessa.

Arvostelijoille pääministeriltä ei herunut ymmärrystä. Aiheesta puhuessaan hän jopa viittasi viimeviikkoiseen tapaamiseen Kreikan pääministeri Alexis Tsiprasin kanssa, jossa puitiin maan velkaongelman hoitamiseen liittyvä erimielisyyksiä.

– Tämä tuli mieleen kun Tsiprasin kanssa keskustelin, Sipilä totesi professorien arvostelusta.

Vielä myöhemmin asiaan palannut Sipilä vakuutti, että vaikka vaikka hallitusohjelmassa ei puhuta esimerkiksi sukupuolten välisisistä palkkaeroista tai työmarkkinoiden eriytymisestä, ei tasa-arvoasioita ole unohdettu.

– Itsestäänselvyyksiä ei strategiseen hallitusohjelmaan kirjata. On itsestäänselvyys, että nämä arvioinnit tehdään ja että ne ovat päätöksenteon pohjana, Sipilä sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää